Neljä vuosikymmentä thrash metalia erikoissuuressa paketissa – arviossa Anthraxin livelevy

Julkaistu Infernossa 8/2022.

29.10.2022
ANTHRAX
XL
NUCLEAR BLAST

Thrash metal -legenda Anthrax täytti viime vuonna neljäkymmentä, ja pitkän taipaleen kunniaksi järjestetty juhlakonsertti soitettiin koronatilanteen vuoksi livestream-muodossa. Los Angelesin The Den -studiolta lähetetty keikka julkaistaan nyt kahden cd:n ja yhden blu-rayn pakettina.

Bändin historiasta on valikoitu soitettavaksi keskeisimpiä paloja pääpainon ollessa toki 1980-luvun tuotannossa. Tältä vuosituhannelta mukana ovat muun muassa The Devil You Know ja jylhä Blood Eagle Wings. Suurimpana puutteena voi pitää sitä, ettei laulaja John Bushin aikaiseen tuotantoon kosketa, vaikka paluumuuttaja Joey Belladonna on ottanut Only-kappaleeseen aiemmin tuntumaa keikkalavalla.

Kokonaisuus on nimensä mukaisesti erikoissuuri, ja 25 biisin paketti voi olla tosifanillekin liiallinen urakka yhdellä kertaa. Scott Ian ja kumppanit tuntuvat nauttivan lavalla olosta, mutta yleisön puuttuessa keikan seuraamisessa on puiseva sivumaku. Liveversioinnit suoritetaan sinällään tiukasti ja esimerkiksi Chuck D:n vierailulla hoidettu Bring the Noise jyrähtää erityisen hienosti. Anthraxilta on silti julkaistu sen verran monta joka osa-alueeltaan verevää keikkavideota, että tämä saattaa jäädä harvemmin nautittujen osastolle.

Lisää luettavaa