Nickelbackin tuplabassariversio – arviossa Trivium

Levyarvio julkaistu Infernossa 10/2015.

20.12.2015

Trivium
Silence in the Snow

Roadrunner
2_5_kirvesta

Vaikka suosittu heavyorkesteri onkin, Trivium ei ole kuulunut aivan omiin suursuosikkeihini. Muistikuvieni mukaan yhtye tapasi jytyyttää Metallica-pohjaista modernia speed metalia, eikä lainkaan paskemmin. Keulahahmo Matt Heafy taisi olla vuosikymmenen takaisessa Roadrunner United -projektissa yhtenä päätekijänäkin, joten rahkeita riittää ainakin ideointipuolella.

Ihmetys bändin seitsemännen levyn parissa onkin melkoinen. Trivium kyllä ryskää modernisti triggerirumpua moukien, mutta todella melodiseen tapaan. Pukkaa pientä epäsuhtaa, koska levy on tuotettu tavanomaisilla hevistandardeilla. Ärinä ja vauhti ovat poissa, niiden tilalla lähinnä ok-tasoiset melodiat. Riffit ja taustat yleisestikin ovat puuduttavaa perusjynkkyä.

Periaatteessa on hienoa, että yhtyeellä riittää uskallusta irtautua vanhasta karsinasta ja lähestyä musiikillisesti sävykkäämpiä laitumia. Rikkaista melodioista huolimatta temppu ei vain tunnu onnistuvan. Vaikka kertsit jäävätkin päähän hetkeksi, lähinnä levyn kipakimmat hetket kohottavat sykettä. Tällaisenaan Trivium kuulostaa Nickelbackin tuplabassariversiolta.

Lisää luettavaa