Hämäperäinen nimi, kunnon suttulogo, yksi demo alla. Siinä faktoja kuolometallimaailmaa ravistelevasta uudesta tulokkaasta, jonka ympärillä kuhisee ja kunnolla.
Hyvällä syyllä voidaan puhua hypestä. Mutta onko ohiolaisnelikosta muuhun kuin hassuttelemaan somessa, poseeraamaan ”nopeet” nenällä ja puskemaan merkkaria pihalle?
Kyllä on. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy kipakankireästi napsuvaan virveliin, jonka soundi antaa muutoin mudassa ryömivälle mössäykselle veikeää ryhtiä ja eloa. Laulupuolella luotetaan viemärihirviötyyliseen, suoliston syövereistä pulpahtavaan kommunikointiin, jota maustetaan paikoitellen sikaa teuraaksi -osaston tulkinnalla.
Matalalta murisevat kitarat louhivat ja rouhivat luolamiesriffejä kuin huomista ei olisi, mutta ei tässä pelkästään nuijita kuulijaa monotonisesti pääkoppaan, vaan kuvioissa vilisee myös oikeasti näppärää keihästystä. Päällisin puolin kirveellä veistetyn oloinen hakkuu on syvemmin tarkasteltuna notkeaa junttaa ja kekseliästä kuoloa, vaikka mitään uutta ei ollakaan luomassa.
Sanguisugabogg tasapainottelee huumoriryhmän ja vakavasti otettavan death metal -yhtyeen välisellä kiikkerällä raja-aidalla. Vaikka ulosanti on karskia ja härskiä, bändin touhuissa on hieman samaa kepeyttä kuin 1980-luvun thrash-meiningeissä. Nyt ei synkistellä vaan pidetään goresti hauskaa ja annetaan kaikkien kukkien kukkia.