Toveri Mega Kuusinen totesi tästä sanfraciscolaisen proge-thrash-legendan toista paluuta markkeeraavasta levystä, että ”ei nyt oikein”, mutta kyllähän tämä nyt ”tavallaan hyvinkin”.
Tatsi on jämäkkä ja reipas, soundi selkeä ja toimiva, eikä silti ankeaa protools-presettitouhua lähelläkään. Luonnollinen ote toimii erinomaisen hienosti ja tuo bändin muutenkin omintakeiseen menoon oikeanlaisen säväyksen.
Laulaja Marc Biedermannin puolimelodinen ja taatusti epävireinen eli siis justiinsa oikeanlainen räähkintä on nenä päähän ja kirsikka kakkuun -osastoa. Erikoismaininta annettakoon myös siistille bassotyöskentelylle, mikä on toki bändille leimallista, debyytillähän soitti Primusin Les Claypool.
Pitkänpuoleinen biisimateriaali on varsin nasevaa. Humppa soi ja vauhti on sopiva, kun Death Angel -rumpali Andy Galeon hoitaa homman jämäkästi svengaten. Kitarapuolella on mainiosti melodiaa ja leadeissä jopa aika eeppistä menoa. Riffit toimivat eivätkä ole taatusti geneerisimmästä päästä.
Kahdeksan varsinaista biisiä ovat originellia ja aika erikoista menoa, mukavan erityyppisiä ja silti hienosti linjassa monipuolisuudessaan. Bonusbiisi on aika kehno, mutta jätettäköön se omaan arvoonsa.