Paksu kerros teknistä kuorrutusta – arviossa CB Murdoc

Levyarvio julkaistu Infernossa 7/2016

02.12.2016
CB Murdoc
Here Be Dragons
Vicisolum

 

Heti kärkeen voisin antaa erikoismaininnan kummallisesti nimetystä bändistä, rumista kansista ja ylivoimaisesti sotkuisimmasta koskaan näkemästäni sanoitusvihosta. Ei ala hyvin, ei.

Musiikki paljastuu kuitenkin suhteellisen taidokkaaksi viipaloinniksi jos jonkinlaista tyylisuuntaa. Miehistö koostuu pääosin edesmenneen Mörk Gryningin jäsenistä, joten kokemusta löytyy. Here Be Dragons on silti vaikea pala sulateltavaksi.

C.B Murdoc kuulostaa ikään kuin karkeammalta ja äärimetallisemmalta versiolta Meshuggahista. Happoisenvillit soolot ja djentin nykivä matematiikka kuulostavat varsin tutulta, ja tykitys on pääosin suhteellisen hyökkäävää. Rumpalin vikkelä nakutus on tarkkaa, ja myös kielisoittimien kuvioinnista löytyy jos jonkinlaista mutkaa. Teknistä kuorrutusta on paksu kerros, ja Meshuggahin Tomas Haake onkin sulkenut bändin suosioonsa.

Kaunis sana tulee kovalta äijältä, mutta kuuntelukokemus jää tästä huolimatta aika kylmäksi. Kappaleita ei ole tehty tarttuvuus edellä, ja äänimaailma on terävyydestään ja selkeydestään huolimatta jotenkin demomainen.

Meshuggah, Gorguts ja Gojira. Jos tämä kolmikko puhuttelee, kenties tässä on sinulle jotain.

Lisää luettavaa