”Paluu yleisöystävällisempään materiaaliin” – arviossa Therapy?

Levyarvio julkaistu Infernossa 4/2015.

09.05.2015

Therapy?
Disquiet

Amazing Record
3_5_kirvesta

Jo neljännesvuosisadan pyristellyt pohjoisirlantilaiskokoonpano on taistellut koko uuden vuosituhannen 1990-luvun menestystään vastaan, tai tältä ainakin tuntuu. Sen levyt ovat olleet hyviä, mutta sisältäneet pääosin suurelle yleisölle kelpaamatonta, tasan omilla pelloillaan kuokkivaa jamittelua. Keikoilla bändi on sentään vedellyt vanhoja hittejään, ja parin livehavainnon perusteella vieläpä perhananmoisella vimmalla.

Therapyn neljästoista albumi on paluu yleisöystävällisempään materiaaliin. Koukuin varustetut popkertosäkeet yhdistyvät vailla saumoja melskaavaan, ajoittain metallisen raskaaksi äityvään perustaan, ja vaikka bändi antaa nykyajalle hieman siimaa, esittäjästä ei jää epäilyksiä. Yhtyeen soundi on edelleen helposti tunnistettavissa.

Vinyylimittainen Disquiet on kaikkineen oikein mukavaa kuunneltavaa – etenkin vanhalle fanille, mutta miksei myös Therapy?-untuvikolle. Jos yhtyeeseen tutustuminen on pakko aloittaa jostain ”uudesta” levystä, niin melkeinpä sitten tästä.

Lisää luettavaa