Joku viisas – meinaan Aadolf Virtanen – on sanonut täysin osuvasti, että voisi kuunnella levyllisen pelkkää Gavin Harrisonin rummutusta. Porcupine Tree -musikantti on alallaan niin oiva, että nämäkin popparit löytävät hetkeksi lankojen päät sentimentaalisuuden peittonsa laskoksista.
Engelsmannit ovat ehtineet julkaista tätä ennen jo kymmenen albumia. Your Wildernessillä soi niljakkuutensa pinnastaan huuhdellut Coldplay. Pesuvettä värjää 2010-luvun Anathema, eikä vertauksia Porcupine Treenkään suuntaan voi pitää liioiteltuina.
On valitettavaa, että pumppu pisti kovimmat paukkunsa erinomaiseen singlebiisiin, avausraita In Exileen. Levy on juhlallisesta rummutuksesta ja komeista soundeistaan huolimatta harmittavan tasapaksu.
Niin, se rumpali. Moni muu tekisi neljäsosabiitistä arkijuustoa. G. Harrison taas musisoi. Kapulat loihtivat sellaista svengiä, että tekisi mieli leipoa tyypille onnitteluksi voileipäkakku ja toimittaa se henkilökohtaisesti perille.
Your Wilderness ei ole tekijöidensä summa. Vaikka rumpalit ovatkin tämän universumin kovimpia tyyppejä, komppaamansa musiikin toivoisi tarjoavan sen tuoksuvaisen balsamin, joka levittyy näiden valloittajien kiiltävien lihasten ympärille.