Rakkaudesta markkinointiin – arviossa Mystic Circle

Julkaistu Infernossa 2/2022.

12.04.2022
MYSTIC CIRCLE
Mystic Circle
ATOMIC FIRE

Mystic Circle oli männävuosina synonyymi käppäiselle black metalille, lähinnä pelkkä naurunaihe. Koronavuodet olivat ilmeisesti liikaa myös tälle saksalaiskaksikolle, koska bändi on tehnyt paluun 16 vuoden tauon jälkeen. Paluulevy on aivan sitä itseään. Jos turvallinen, juustoinen, lapsiystävällinen ja sieluton black metal pitäisi nimetä bändin mukaan, Mystic Circle olisi listalla korkealla.

Bändin sävellysreseptiin kuuluu Dark Funeralin arsenaali, joka vedetään usein duurisfääreihin, jotta kaikilla olisi himskatin hauskaa festareilla. Roiskitaan sekaan kauhusynia, messutaan Saatanasta ja pimputellaan kuin Hammerin goottikauhuleffoissa, ja voi pojat, että meillä on täällä jamit. Ompelurumpukone kruunaa tietenkin koko komeuden.

On todella vaikeaa tehdä näin mitäänsanomaton levy. Puhtoisen modernit soundit vieläpä oikein korostavat sen tympeyttä. Antiteesi black metalille.

Tämä levy on sävelletty rakkaudesta markkinointiin. Se tullaan kaatamaan massojen kurkusta alas, minkä jälkeen tanssahdellaan naureskellen pankkiin. Mystic Circle on laskelmoiva bändi, joka myy Keski-Euroopan markkinoille paskankatkuista juustoa.

Lisää luettavaa