Realmbuilder – Fortifications of the Pale Architect

Realmbuilder
Fortifications of the Pale Architect

Ensikuuntelu oli kieltämättä melkoinen järkytys. Soundimaailmaltaan ohut ja ontto levy lainailee vaikutteensa jostain ikiaikaisen heavyn arkistoista, ja vaikka albumi on aihepiireiltään suurieleinen ja korkealentoinen, itse musiikissa ei ole voimaa juuri nimeksikään.

Rumpujen ohessa myös laulusta vastaava Craig ”Czar” Zahler on äänineen kenties se bändin heikoin lenkki, mutta useamman kuuntelukerran jälkeen miehen ponneton ja sopivalla tapaa arka laulu tuntuu istuvan Realmbuilderin musiikkiin täydellisesti.

Bändi tuntuu olevan paikoin hyvinkin kärryillä tekemisistään, sillä esimerkiksi levyn nimikkoraita on erittäinkin toimivaa kamaa. Kaikkeen moderniin metallihapatukseen kyllästyneille levy saattaa siis tarjota koviakin elämyksiä.