Rehellistä ja selkärankaa tärisyttävää kuoloa – arviossa Gorephilia

Julkaistu Infernossa 11/2020.

12.02.2021
GOREPHILIA
In the Eye of Nothing
DARK DESCENT

Vantaalaisen kuolopartion kolmas pitkäsoitto on ensimmäinen sitten alkuperäislaulajansa Henun poismenon. Bändi päätti jatkaa traagisten tapahtumien jälkeen nelimiehisenä, ja kitaristi Jukka Aho otti kontolleen myös mörinävastuun. Eteenpäin puskeminen kannatti, sillä käsissä on varsin väkevä kiekko.

Suomalaisen nyky- death metalin ykkösketjussa operoiva Gorephilia tarjoilee tuutin täydeltä tummaa myräkkää, jossa valo ei paljon pilkahtele. Synkkien varjojen kuolo horjahtaa taitamattomissa kourissa tylsäksi puuroksi, mutta In the Eye of Nothing välttää alagenren ihmissudenkuopat monipuolisella murjonnallaan.

Levyn äänimaailma on miellyttävän tuhti ja hyvällä tavalla multainen menemättä mössöksi. Kuolo taipuu Gorephilian käsittelyssä pahaenteiseksi virraksi, jonka kulkua ryhdittävät oivaltava ja tyylitaitoinen rumputyöskentely sekä kekseliäs riffituli, jossa on sopivassa suhteessa terävää koukkua ja notkeaa limaa. Kakun kuorruttaa murea ja anteeksipyytelemätön örinä.

In the Eye of Nothing ei ole mikään kesäinen piknik vaan reissu manalanmyrskyn kauhistuttavaan ytimeen. Se sisältää rehellistä ja selkärankaa tärisyttävää death metalia, joka osoittaa, että jo valmiiksi mainiosta bändistä on hioutunut entistäkin korkealaatuisempi ryhmä.

Lisää luettavaa