Vaikka musta metalli ei nappaa lähtökohtaisesti ollenkaan, Mikko Kotamäki Swallow the Sun -tovereineen riipii kuolonkatkuista bläkkista varsin kiintoisaan tapaan. Trion hyvin soitettua ja hyväsoundista vihmontaa kuunteleekin ihan mielellään.
Kun blackin nihkeimmät elementit – tuhnuinen tuotanto tai yliampuva sinfonisuus – ovat tiessään, Hedonihil avautuu satunnaisemmallekin kuuntelijalle.
Vielä kun sanoitukset tuntuvat pitäytyvän järkimaailman jutuissa, rehtiä ja kiivasta menoa pystyy arvostamaan vaivatta.
Omaan korvaani ördäys istuisi rääkymisen sijasta paremmin, mutta ulosannin raakuus lienee yksi projektin keskeisistä pontimista.