Loistavasti nimetyn orkesterin meno on ilmavan muhevaa ja tunkkaisen raikasta. Stoneriahan tämä on, ja instrumentaalistakin vielä, joten Karma to Burn -vertaus lasautetaan oitis ja aletaan etsiä eroavaisuuksia.
Mud Spencerin musiikki on ZZ Topia siinä missä Fu Manchua tai Sleepiäkin. Biiseissä on shufflea ja ilahduttavan hyväntuulinen meininki. Otteissa on yllättävän paljon variaatiota, ja välillä pitääkin tsekata, onko esittäjä edelleen sama, sounditkin kun vaihtelevat melkoisesti. Jotenkin tämä ei haittaa, vaan railakas tunnelma toimii sekalaisena häröilynäkin oivasti. Urku pörisee ja mölyää purplemaisesti riffiä jörnien, eikä avaruudellisia möhinöitäkään unohdeta.
Rempseän ja huolettoman kruisailuleffan soundtrackiltä kuulostava albumi on todella positiivista kuunneltavaa. Soittamisen riemu kuuluu, ja asianomaisten ei voi kuvitellakaan irvistelevän tai jäykistelevän musiikkinsa luomisen yhteydessä. Karma to Burnin lisäksi Mud Spencerin voikin kytkeä Brant Bjorkin ja Yawning Manin edustamaan hyvän meiningin buugijatkumoon.