Rock Masters Band – March of the Pink Fat Elephants

01.04.2013
Rock Masters Band
March of the Pink Fat Elephants

March of the Pink Fat Elephants on yksinkertaisesti väsynyttä hitusen psykedeelistä bluesrockia. Sen juuret ulottuvat Led Zeppeliniin ja Rollareihin asti, mutta tietyllä tapaa seassa haisevat myös Queens of the Stone Agen kaltaiset nykyisemmän linjan edustajat. Riffit pörisevät kovin tutunkuuloisesti, soundit ovat tarkoituksella surisevat ja efektejä riittää suuntaan ja toiseen, aina ponnettomia lauluja myöten. Tavallaan tästä haluaisi pitää kovasti, sillä parhaimmillaan tämän sortin pörinä on sitä ehdotonta parhautta.

Tällä kertaa ehdottoman kovien kappaleiden ja omaperäisyyden puute särähtää korvaan sen verran pahasti, että March of the Pink Fat Elephants jää joutavanpäiväiseksi levyksi. Joskus karvalakkiversiot paremmista bändeistä ovat hauskoja kuriositeetteja ja niinkin on käynyt, että uudet bändit ovat tehneet lässähtäneiden esikuviensa nykytuotantoa parempaa jälkeä, mutta Rock Masters Bandin tapauksessa puhuttaneen korkeintaan hauskasta livebändistä, joka ei tule jättämään itsestään merkkiä yhtään mihinkään.

Lisää luettavaa