Ryhdikästä peruslinjaa ilman umpisynkkää tai kirkkaasti kikkailevaa otetta – arviossa Slaughterday

Julkaistu Infernossa 8/2022.

18.11.2022
SLAUGHTERDAY
Tyrants of Doom
FDA

Vuodesta 2010 murskannut saksalaisduo on ehtinyt neljänteen levyynsä, joka jatkaa bändin tasaisen laadukasta linjaa. Homman nimi on death metal vanhan koulukunnan malliin. Pientä vinkkiä vaikutteista antanee biisi nimeltä Grave Nihilist.

Tyrants of Doom vakuuttaa mureasoundisella ja voimallisella örinällä silatulla paahteellaan. Kaksikko Jens Finger (kitara ja basso) ja Bernd Reiners (laulu ja rummut) taitaa makoisasti rullaavan kuolometallin takomisen. Blast-nopeuksiin kiihdytellään vain pieniksi hetkiksi, muutoin pysytellään hitaammassa jyrässä tai väkevästi taotussa rivakammassa laukassa.

Uudemmista bändeistä hengenheimolaisia ovat muun muassa Dehuman Reign ja Graceless, vanhemmista Asphyx ja Dismember. Slaughterday on värittänyt uutta levyään rohkeasti runsailla kitaraherkutteluilla. Pehmeinä ja kirkkaina välähtelevät liidit nostavat yhtyeen keskivertokuoloremmien yläpuolelle.

Slaughterday ei tuo missään tapauksessa kuolokentälle mitään uutta, mutta tekee omaa asiaansa vankalla otteella. Tämä on ryhdikästä peruslinjan death metalia ilman umpisynkkää tai toisaalta kirkkaasti kikkailevaa otetta – ja lopussa kuullaan vielä kuoloisa Carnivore-cover Predator.

Lisää luettavaa