”Selkeä identiteetti genressä, joka ei Suomessa laidoistaan pullistele” – arviossa Lazy Bonez

Levyarvio julkaistu Infernossa 8/2015.

25.10.2015

Lazy Bonez
Alive

EXR Metal
4_kirvesta

Pohjoisemmasta Suomesta ponnistava Lazy Bonez tekee tervetulleen ryhtiliikkeen kakkosellaan.

Parhaiten Tarot-taustoistaan (Tommi Salmela – laulu, Janne Tolsa – koskettimet) tunnettu bändi esitteli Vol.1 -debyytillään itsensä hyväksi ja tasalaatuiseksi, joskin ilmeettömäksi melodisen heavy metalin sanansaattajaksi. Aliven kohdalla musiikillinen linja on lähtenyt kevyemmille vesille puhdasverisen hard rockin ja jopa konstailemattoman AOR:n suuntaan, mikä ei ole suinkaan väärin – pikemminkin päinvastoin. Tässäpä Lazy Bonezilla on nyt selkeä identiteetti ja vieläpä genressä, joka ei kotimaassa laidoistaan pullistele.

Aliven mukana tullut mediatiedote markkinoi levyn sisältöä muun muassa adjektiiveilla ”kesäinen” ja ”huoleton”. Näitähän 11-raitainen parhaimmillaan edustaakin. Albumi osaa toki myös tampata, kuten ronkisti riffittelevät Final Rhyme ja Devil’s Dice parhaiten osoittavat. Kappaleista viimeksi mainitussa painokkuutta naputtaa entinen AC/DC- ja Dio-mies Simon Wright. Laulussa kuullaan Uriah Heep -ääni Bernie Shaw’ta.

Eivätkä Aliven vierailijat lopu siihen. Avausraita Evil Mindilla kurittaa kitaraa Tarot-kaveri Zachary Hietala, Black Sabbath -aikakaudelleen ominaisella Racing Heatillä tulkitsee Tony Martin ja melodisesti mehukkaalla Lonelylla lyö tahtia entinen Accept-, Helloween-, Running Wild- ja U.D.O.-pannuttaja Stefan Schwarzmann.

Alivelta löytyy kaksi coveriakin. Fyysiselle tallenteelle on valittu yllättävä, mutta alkuperäisen tavoin toimiva Genesis-laina Jesus He Knows Me, digisinkkuna taas on julkaistu Journey-pala Lights.

Bändin ulkopuolisia tekijöitä on kenties yhdelle levylle liikaa, mutta toisaalta, ei niistä ole haittaakaan. Biisikattaus on kuitenkin kauttaaltaan laadukas ja napakka. Kertosäkeiden purevuus jättää hiukan hampaankoloon, mutta koska muu kokonaisuus on balanssissa, levy on neljä kirvestään ansainnut.

Lisää luettavaa