Selkeää potentiaalia laaja-alaisemmankin ulosannin äärellä – arviossa Posthumanbigbang

Julkaistu Infernossa 4/2020.

08.09.2020
Posthumanbigbang
Jungle Eyes
Czar of Crickets

Meno on jännä jo kansissa: ei tiedä, onko luvassa afrikkalaista rituaalimusiikkia vai Santanaa. Soitto lähtee mäiskimään jonkinlaisin intialaissävyin, ja pian kehiin pölähtää melodista metallia ja kuoloräimettä. Mahtuupa ekaan biisiin vielä vähän haitariakin.

Monimuotohommissa siis tunnuttaisiin olevan, eikä meininki ole ollenkaan pöllömmällä tolalla. Sveitsiläisbändi ei edes kikkaile kuin nimellään. Sinällään onkin harmi, että yli tunnin mittaisen levyn edetessä ote luisuu syvästi innovatiivisen ilmaisun sijaan lähemmäs tavanomaista jälkimetallia.

Tuottaja-laulaja-moniinstrumentalisti Remo Häberlin yhtye pitää post-metalin ilmaisunsa keskiössä aika tiukasti, vaikka bändin otteet viittaavat selkeään potentiaaliin laaja-alaisemmankin ulosannin äärellä. Erikoisemmat sävyt ja viistompi ote saisivatkin ottaa perin kätevältä vaikuttavan yhtyeen soinnissa kokonaisvaltaisemman roolin.

Jungle Eyes on aivan kelpo levy, jolta löytyy hyviä juttuja useammalta kantilta tarkasteltuna. Aika rankasti ylimittaisen albumin puutteet tulevat vain turhan selkeästi esiin, kun sitä tylsintä juttua on tarjolla eniten.

Lisää luettavaa