Esimerkiksi The Gaslight Anthemin musiikissa on enemmän Brucea kuin turkulaisissa, mutta myös Shades of Nowhere laulaa samanlaisia, pienen ihmisen elämää kuvaavia tarinoita. Kappaleiden melankolisesta pohjavireestä löytyy paljon silkkaa poppia, mutta korvia höristämällä vaikutteita löytyy myös punk- ja irkkurockista. Bändi on saanut sovitettua näistä osasista lähes koko levyllisen mainiosti eteneviä ja suurelta osin erittäin tarttuvia kappaleita, joilla se onnistuu kuulostamaan selkeistä vaikutteista huolimatta riittävän paljon itseltään.
Nowhere Townilta jää kaipaamaan astetta rosoisempaa otetta sekä entistäkin syvemmälle uppoavia tunnetiloja. Lopputulos jää nyt väkisinkin hieman laimeaksi, vaikka porukasta tuntuisi löytyvän potentiaalia korjata nämä pienet joskin merkittävät puutteet. Toivon mukaan näin käy viimeistään seuraavalla levytyksellä.