Jenkkiläinen Deathwhite kanavoi musiikkiinsa brittiläisiä ja skandinaavisia vaikutteita. Yhtyeen melodinen ja doom-painotteinen goottimetalli tekee tribuuttia Anatheman, Paradise Lostin ja Katatonian kaltaisille pioneereille, ja varsin mainiosti tekeekin.
Yhtyeen kolmas levy viipyy pääosin seesteisissä ja melankolisissa tunnelmissa, vaikka ajoittaiset blastbeatit yrittävätkin varastaa huomiota. Niiden funktio on kuitenkin enemmän tehostemainen, joten annettakoon rike anteeksi. Orkesterin vahvuus on selkeästi murheellisissa kitaramelodioissa, jotka korventavat sielun sopukoita juuri sopivasti.
Vaikka Grey Everlasting on pätevä albumi, se kärsii lopulta hienoisesta tasapaksuudesta. Osa kappaleista tuntuu liian samasta puusta veistetyiltä, mikä saa materiaalin kuulostamaan paitsi yhdenmukaiselta myös hieman yhdentekevältä.
Pikkuvioistaan huolimatta levy on suositeltava tutustumiskohde kaikille sateenpieksämille piruparoille, jotka nauttivat kahvinsa mustana. Etenkin päätöskappale Asunderin hypnoottinen tunnelma saa ihokarvat väreilemään mukavasti.