Post-rockin äärellä ollaan, eikä ollenkaan hassummalla tavalla. Tokihan tässä pitkiin kaariin tukeutuvassa hommassa Mogwain ja kaltaistensa kaiut kuuluvat, vaan ei ollenkaan häiritsevästi. Sydneyläisyhtye ei keksi mitään mullistavaa, mutta 70-minuuttinen levy on massiivisuudestaan huolimatta sopivasti kiihottavaa kuunneltavaa.
Peruspostliihotteluun verraten Sleepmakeswavesillä on otteissaan mukavasti jämäkkyyttä ja metallista särmää. Menosta tulee mieleen Pelicanin jyräävämpi ja raapivampi lähestymistapa jumittelumusaan, ja kyllähän Sleepmakeswaves muistuttaa enemmän kuin vähän myös loistavaa Long Distance Callingia. Mäiske on herkkää mutta yltyy kohdakkoin ihan rehdiksi meteliksi, joskaan ei erityisen väkivaltaisella tavalla. Kuulaus pysyy alati mukana, vaikka äänenpaine ja ilmaisun intensiteetti nousevat hetkittäin kiitettävän kiivaalle tasolle.
Sleepmakeswaves operoi pääasiassa instrumentaalisesti, ja siinä kenties piilee hankaluus isommin breikkaamisen suhteen. Todella ansiokasta melodiantajua ja dynamiikkaa ilmi tuova musiikkinsa on erittäin hyvää, mutta se kieltämättä kaipaisi vieläkin selkeämpiä kiinnekohtia. Nyt muutamat lauletut kappaleet antavat viitteitä erinomaisuudesta, mutta biisit eivät tunnu nousevan korkeimmalle taivaanlaelle, ihmisäänellä tai ilman.