Ei saa jäädä tuleen makaamaan, Valencian kupeesta tuleva espanjalaisviisikko julistaa.
Bändi on ottanut vaikutteita 1990- ja 2000-lukujen metallibändeiltä, ja etenkin Lamb of Godin tekninen groovemetalli kuplii pintaan. Lekaavilla riffeillä laahaavan Demon-kappaleen alku voisi olla As the Palaces Burnin (2003) ajalta. The Prey Becomes the Hunterin intro liippaa todella läheltä Ashes of the Wake -klassikon Laid to Restin alkua. Albumin nimibiisi on helvetin hyvä, mutta sitäkin on vaikea olla vertaamatta Randy Blythen johtaman pumpun tuotoksiin.
Daniel Mattingly ärjyy mainiosti, mutta miehen puhtaat laulut eivät oikein putoa. Ne tuntuvat irrallisilta muuten niin tylyssä meiningissä. Bändi soittaa tiukasti, mutta sortuu välillä turhaan kikkailuun ja tilutteluun.
Kaikista kahdeksasta kappaleesta löytyy hyviä riffejä ja ideoita, mutta Deathproof voisi karsia rönsyjä ja tehdä hieman pesäeroa esikuviin. Asenne ja osaaminen on jo hanskassa.