Suomen kovin AOR-yhtye – arviossa Brother Firetribe

Arvio julkaistu Infernossa 4/2017.

05.06.2017
Brother Firetribe
Sunbound
Spinefarm

Saimme odottaa Suomen kovimman AOR-yhtyeen neljättä studioalbumia kolme pitkää vuotta. Kannattiko? Kyllä, jokaista säveltä myöten. Vaikka Sunbound ei tule kuulumaan genren legendaarisimpien levytysten joukkoon, pääkaupunkilaisretkue tekee levyllä tyylilleen ominaisesti kaiken oikein.

Tusinan kappaleen setti ei yllätä parkkiintunutta tribeltäjää. Melodiat pukkaavat välitöntä ilopissaa, ja elämisen hienoudesta sekä hunajaisista ihmissuhdekuvioista ammentavat lyriikat huutavat kasariuden ilosanomaa – soundeista puhumattakaan. Väittäisin jopa, että niiltä osin Brother Firetribe kuulostaa kuulaammalta kuin koskaan aiemmin.

Levyn tunnelmaskaala on rikas. Help Is on the Way, Indelible Heroes, Prisman mainoselokuvissa jo viime vuonna kuultu Taste of the Champion tai Give Me Tonight ovat ladattu menevyydessään niin suurella määrällä aurinkoenergiaa, että positiivisuudesta meinaa ihan revetä. Samaa tarjoaa Shock, jolla kitaristi Emppu Vuorinen ja kosketinsoittaja Tomppa Nikulainen tiristävät viimeistä dramatiikantippaa myöten Top Gun -elokuvan hengessä.

Ja löytyyhän Sunboundilta se pakollinen kasarileffacoverkin. John Parrin tutuksi tekemä, Arnold Schwarzeneggerin tähdittämässä Juokse tai kuole -elokuvassa soinut Restless Heart on saanut Triben käsittelyssä astetta sulavamman tulkinnan. Valinta on tyylikäs, kuten aiempien pitkäsoittojen versioinnit Cheap Trickin Mighty Wingsistä (Top Gun), Mike Renon Chasing the Angelsistä (Iron Eagle II) sekä Sammy Hagarin Winner Takes It Allista (Over the Top). Kerrassaan hieno jatkumo, jota odottaa levy levyltä erityisellä mielenkiinnolla.

Brother Firetriben tekoset saavat hymyn huulille ja hyvälle tuulelle – aina.

Lisää luettavaa