On pakko pohtia, mitä Ruotsin Taalainmaan maakunnan juomavesi sisältää. Kyseiseltä alueelta ovat nousseet muun muassa sellaiset ryhmät kuin Sabaton, Civil War ja Twilight Force – sekä tietysti Astral Doors. Kaikki nämä yhtyeet puivat mahtavia taisteluita ja edustavat musiikkinsa puolesta sellaista tykitystä, että oksat pois.
Ryhmän edellinen julkaisu Black Eyed Children pistettiin pihalle vasta pari vuotta sitten, joten tahti on ollut kohtuullisen kova. Kuten sanotaan, täytyy takoa silloin kun rauta on kuumaa. Ja Worship or Die on ehdottomasti parasta, mitä bändi on tehnyt vuosiin, ehkä jopa koskaan!
Huvittavaa kyllä teoksen nimikkokappale on sen ainoa heikompi lenkki. Joskus jokseenkin köyhillä ideoilla varustetut sävellykset ovat totisesti historiaa, ja nyt mennään eikä meinata. Yhtyeen tavaramerkillisen tummanpuhuva soundi on läsnä, mutta Nils Patrik Johanssonin korkeat laulut keventävät tunnelmaa sopivasti. Sanoitusten aiheet ovat enimmäkseen vakavia ja synkkiä, mutta mukana on myös pilkahduksia kirkkaamman tulevaisuuden toivosta.
Kun materiaalia on 12 rallin verran, voisi kuvitella, että joukossa on myös ylimääräistä. Ehei, tämä albumi on täyttä asiaa, ja jo kaivattua melodisuutta löytyy vaikka muille jakaa. Koko lättyä kuuntelee mielellään, mutta pari biisiä nousee selkeästi kärkeen: mahtavalla kertosäkeellä varustettu Concrete Heart ja julkaisun päättävä, hidastempoisempi Forgive Me Father ovat aivan mielettömiä suorituksia.
Suunta on löytynyt, eikä parane kuin toivoa, että sama tahti jatkuu ja polulla pysytään ilman harha-askeleita.