Eipä ole VH ainakaan kuulokuvan perusteella viittaus Van Haleniin! Tarkoitukseen sopivia kirjainyhdistelmiä voisivat olla QR, DT tai FW. Eli progressiivisella paatos-heavyllä mennään, aika kovaa ja korkealta, suurieleisesti ja reippaantomerasti. Powermetallisiakin väristyksiä kiirii selkäpiissä.
Bändi operoi varsin mainiosti, etenkin teknisellä kantilla. Tuotannollisesti vähän kotikutoinen mutta varsin mukava soundi toimii hyvin ja tukee jämäkkää soittoa, jossa on ilahduttavan orgaanista rönsyilyä. Tietty ennalta-arvaamattomuus ja suunnittelemattomuus tuo ilmaisuun ansiokasta eläväisyyttä, mikä ei ole tässä loppuun saakka hiottujen tuotosten genressä ollenkaan tavallista.
Biisipuolella on paljon ideoita, joista suuri osa on hyviä. Vaikka ote on vetävä, kokonaisuudet eivät tunnu muodostuvan niin iskeviksi kuin toivoisi. Yhtye ja oivasti suoriutuva solisti Jukka Nummi ovat ehkä painottaneet määrää ja tekniikkaa liiaksi tarttuvuuden kustannuksella. Toisaalta monimuotoisuus ja ilmaisun rehevyys kuuluvat kuvioon. Tiettyä selväpiirteistä iskevyyttä jää silti kaipaamaan.