Synkät rituaalit ovat kaukana mielestä – arviossa Odyrmos

Julkaistu Infernossa 7/2022.

04.10.2022
ODYRMOS
Odyrmos
BELFRY

Kreikkalaisen Andrew Tsekrekosin toinen albumi on alkukantaista, paikoin jopa melko amatöörimäistä black metalia, johon on sekoitettu yksinkertaista ambientia ja dungeon synth -kamaa.

Tsekrekosilta on unohtunut sävellysvaiheessa omaperäisyys ja koukut. Biisit ovat lähinnä yhden tai kahden yksinkertaisen riffin toistoa. Tällä on ilmeisesti haettu rituaalimaista tunnelmaa, mutta kun Jordan Kloepferin rääkynät tunkeutuvat kaikkialle eivätkä jätä kuulijaa hetkeksikään rauhaan, synkät rituaalit ovat kaukana mielestä.

Sävellykset ovat täysin keskeneräisiä ja aivan liian yksinkertaisia. Kappaleet kuulostavat yhden biisiaihion variaatioilta. Martti Servo laulaa osuvasti: ”Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu?” Tämän sorttinen itseään toistava rituaalimusiikki vaatii melko timanttisia riffejä, eikä Tsekrekosilla ole nähtävästi taitoja niiden säveltämiseen.

Kreikkalainen black metal on usein kuunneltavaa kamaa juuri käppäisyytensä vuoksi, mutta Odyrmos onnistuu lähinnä haukotuttamaan. Eipä tästä jää käteen juuri mitään, ja tuskinpa myöskään miehen seuraavaa levyä tarvitsee kuunnella – jos sellainen on edes tulossa. Täysin turha julkaisu.

Lisää luettavaa