Hollantilainen An Autumn for Crippled Children on napannut erikoisen otsikkonsa Ebonylake-yhtyeen samannimisestä kappaleesta. Murheellisia sävyjä huokuva titteli sopii hyvin yhteen bändin melankolisen post- black metalin kanssa. Musiikki kuulostaa synkältä ja sisäänpäinkääntyneeltä, mutta samaan aikaan oudon juhlalliselta.
Vaikka Deafheavenin, Harakiri for the Sky’n ja Alcestin välimaastossa seikkailevassa musiikissa on paljon positiivisia puolia, yhtyeen kymmenes levy on kokonaisuutena hivenen liian tasapaksu. Suurin syy tähän ovat puuduttavat, tympeään paikkaan miksatut laulut, joista muodostuu albumin mitassa nautinnon sijaan pikemminkin häiriötekijä. Itse asiassa olisin nauttinut levystä paljon enemmän instrumentaaliversiona. Toisaalta lauluakin voi kuunnella vain yhtenä instrumenttina, sillä siitä ei saa juuri mitään selkoa.
Closurelta löytyy jännittävää musiikkia, mutta jännittävä kokonaiselämys se ei valitettavasti ole. Unelias nimibiisi, haikeasti soiva Unable to Feel You sekä curemaisesti hölkkäävä Where Pain Begins ovat hieman epätasaisen albumin parasta antia.