Kolmatta Horizon of the Mute -julkaisua kahden vuoden sisään kritisoivana voi todeta, että vaikka aluksi ihastuttanutta sokkivaikutusta ei voi enää kokea, Jani Koskelan toteuttama ja esittämä yksinäinen musiikillinen visio alkaa avautua kunnolla vasta nyt.
Osaltaan tämä johtuu aiempaa ilmavammista soundeista ja sävellyksistä ilman että musertavan raskaasta kokonaisuudesta olisi kadonnut painoa leiviskääkään. Tyylikkäästi pakatulla lp-formaatilla saattaa toki olla merkittävä osansa kokemuksessa. Vertailut digiversioihin ovat jääneet tekemättä.
Radikaaleja muutoksia ei ole kuultavissa, sillä neljän kappaleen raahustus on edelleen perin matelevaa ja monotonisen kiehtovaa – siis jos hautajaismarsseista ylipäätään pitää. Kun päälle lausutaan lyriikkaa raastavan möreällä äänellä ja jyräytetään verkkaisen simppeleitä pörinäriffejä raskaalla kädellä, esittäjänsä puheet drone- ja industrialvaikutteista ovat ymmärrettäviä ilman tyypillisiä koneilla toteutettuja junttausrytmiikoitakin.
Vyöryvä murjonta ei olisi sinällään kovin kiinnostavaa, mutta eri instrumenteilla muodostetut minimalistiset melodiat ja efektit ovat sormisuolaa, jolla sopan saa maistumaan. Nyt mausteiden merkitys on entistä suurempi, sillä ne kuulostavat entiseen verrattuna sekä selkeämmiltä että yksinkertaisemmilta ja tätä kautta kokonaisuuden kannalta tehokkaammilta. Haittaa ei ole siitäkään, että aiemman sisäänpäinkääntyneisyyden sijasta on tarjolla helpompaa kosketuspintaa.
Chiliad Riten julistuksessa edes puolustuksen loppupuheenvuoro ei tule pelastamaan. Syyllisyys on parasta tunnustaa kättelyssä ja antautua suosiolla Horizon of the Muten tuomittavaksi.