Monet muusikot puhuvat siitä, miten häiritsevää fanien jatkuvasta puhelimen räpläämisestä ja keikkojen kuvaamisesta on tullut. Esimerkiksi Iron Maiden vetosi faneihin ennen viimeisimmän kiertueensa alkamista, että nämä antaisivat puhelinten olla rauhassa taskussa, kun taas Tool on jo pitkään kieltänyt kuvaamasta keikkojaan (nykyisin yhtye antaa luvan ottaa kuvia setin viimeisen biisin aikana). Ghost puolestaan on vienyt asian niin pitkälle, että katsojien puhelimet suljetaan pusseihin keikan ajaksi.
Nykyisin Mötley Crüen riveissä kitaroiva John 5, joka on urallaan soittanut myös muun muassa David Lee Rothin, Marilyn Mansonin ja Rob Zombien kanssa, on kuitenkin puhelinasiassa täysin toisella linjalla.
”Monet vastustavat sitä, että fanit kuvaavat keikkoja puhelimella. Minua se ei haittaa. Sen kun kuvaat ja laitat sen nettiin. Se on sinun puhelimesi. Sitä paitsi tuolla on paljon ihmisiä, etkä eivät pääse keikalle, joten annetaan heillekin hieman iloa”, John 5 tuumaa tuoreessa Classic Rockin haastattelussa.
John 5, oikealta nimeltään John Lowery, lähtee toukokuussa ensimmäiselle soolokiertueelleen Eurooppaan (Suomeen asti kiertue ei ulotu, mutta Ruotsissa ja Norjassa kitaristi kyllä piipahtaa). John 5, joka on tehnyt urallaan yhteistyötä niin Mansonin kuin Lynyrd Skynyrdin ja Dolly Partonin kanssa, kuvailee soolokeikkojaan yllätyksellisiksi.
”Soitan sikermiä [yhteistyönä tehdyistä kappaleista], mutta show tulee olemaan täysin instrumentaali. ’Voi ei!’ jotkut varmaan ajattelevat nyt, haha! Mutta se tulee olemaan hyvin viihdyttävää. Yhtenä hetkenä soitan heviä ja yhtäkkiä tuleekin bluegrassia tai jazzia”, John 5 kuvailee.
”Se on varmaa, että tylsää ei tule olemaan kellään. En usko, että kukaan on kokenut mitään tällaista, se on sen verran epätavanomaista.”