Taidokasta mutta tarttumatonta – arviossa Eruption

Julkaistu Infernossa 7/2022.

07.10.2022
ERUPTION
Tellurian Rupture
FROM THE VAULTS

Thrash metal on venyvä käsite, ja yksi sen venyttäjistä on tämä slovenialainen viisikko. Bändin neljäs levy on massiivinen paketti pitkiä ja monipuolisia biisejä, jotka karttavat karsinoita.

Aloitetaan siitä, että yhtyeen ainoan alkuperäisjäsenen, laulaja Klemen Kalinin ääni kulkee lähempänä perinteisen heavyn mahtipontista ja majesteettista tulkintaa kuin rässin raakaa rääkyä. Tellurian Rupture asettuu siihen thrashin sukuhaaraan, jossa operoivat esimerkiksi Artillery ja Heathen tai vaikkapa Forbidden.

Eruption ei ole kuolemattomien ja pääkoppaan syöpyvien kuvioiden yhtye. Sen voima on maltilla rakennetuissa kappaleissa, joissa tunnelman rakentaminen ajaa iskusävelmien edelle. Tempohommat pidetään lähinnä maltillisella tasolla. Vaikka toisinaan innostutaan rivakkaan kompitukseen, meno on silloinkin siistiä ja vaaratonta.

Tellurian Rupture on taiten ja näkemyksellä rakennettu kokonaisuus, jonka selkeäsoundisesta raskasmetallista on helppo pitää, ainakin aluksi. Monimutkaisinta kikkaa levyltä ei löydy, mutta pientä progeilua on mahdutettu mukaan. Tässä on levy, jonka tarjoama ”älykkörässi” lupaa enemmän kuin antaa. Taidokasta mutta täysin tarttumatonta tavaraa.

Lisää luettavaa