Tällä kolmikolla luulisi lähtevän? Niin lähteekin – arviossa Vltimas

Julkaistu Infernossa 3/2019.

Vltimas
Something Wicked Marches In
Season of Mist

Hurjat vuodet äärimetallin syvässä päädyssä saivat ex-Mayhem Rune ”Blasphemer” Eriksenin hetkeksi puhaltelemaan. Vaan pitkällekös sitä suutari lestistään harhailee, ja kohta oli taas laikka pyörimässä. Vltimas tarjoaa vuoden alkuun sellaiset löylyt, että nahkaa pakottaa vielä joulupöydässäkin.

Rumpaliksi lähti Cryptopsysta parhaiten tunnettu Flo Mounier. Bassoa käskyttää ja laulupuolen taitaa mies nimeltä David Vincent. Death metal -legenda on pitänyt itsensä kiireisenä. Suorastaan surullisen huonon Morbid Angel -paluulevynsä Illud Divinum Insanusin (2011) ja tätä seuranneen kiertueen päälle ”Evil D” päätti jättää vanhan bändinsä jälleen kerran. Kohta miehen ääntä kuultiin oman outlaw country -projektinsa keulilla. Sitten Vincentiä pyydettiin hyppäämään rockikoni Lemmy Kilmisterin cowboysaappaisiin rockabillyn superryhmän Head Catin solisti-basistiksi. Eikä aikaakaan, kun Vanhojen Muinaisten lonkerot alkoivat kietoutua säären ympärille. Vincent perusti I am Morbid -livepumpun yhdessä rumpali Tim Yeungin (mies piipahti Morbid Angelissä ja soitti Illudin rummut) kanssa. Se keskittyi neljän ensimmäisen Morbid-albumin esittämiseen. 

Nyt ollaan Vltimasissa, ja tällä kolmikolla luulisi lähtevän? Niin lähteekin. Something Wicked Marches In on kiinnostava keitos kunkin jäsenensä menneisyyttä. Silti fokus pysyy tuoreen tummasävyisessä, ankarasti päälle vyöryvässä kuolometallissa. Eriksenin vuononkylmät riffit saavat rutkasti lisäpontta Vincentin suorastaan majesteetillisista laulusuorituksista.

Kappaleita harjoiteltiin tiedostojen lähettämisen sijaan viikkojen mittaisissa sessioissa Teksasissa ja Portugalissa. Tämä kuuluu, sillä hengästyttävän intensiiviset biisit ovat järjestään hienosti sovitettuja. Koukuilla vihjaillaan ja niitä tarjoillaan sopivissa kohdin, ja monesti kappale päätetään maukkaaseen rumputulen tukemaan tornadoriffiin. 

Esimerkkejä hienoista ideoista löytyy levyn täydeltä, mutta yksi kappale erottuu edukseen. Dramaturgisesti nerokkaaseen paikkaan, ”b-puolen alkuun”, jätetty puolitempoinen Last Ones Alive Win Nothing on viimeistä nuottia myöten hiottu taidonnäyte siitä, miten bändin jokainen osanen palvelee toistaan. Lopputulos on jo nyt tämän vuoden parhaita metallibiisejä. 

”I’ve got a little bit of a history”, Vincent tuumaa tuoreessa haastattelussa. Pitkä ura kuuluisan death metal -bändin laulajana ja ennakkoluuloton taipuminen eri musiikkilajien esittämiseen todella huokuu kaiuttimista itsevarmana ja ultimaattisen vakuuttavana tulkintana. Hän on mikkinsä takana täysin suvereeni hahmo. Levyllä kuullaan tutun voimakasta, tarkoin artikuloitua kurkkulaulua, mahtipontisen teatraalisia fraseerauksia, God of Emptiness -tyylistä syvää baritonia… vaikka mitä.

Entäpä Mounier? Hän on rumpukioskin peto. Tämän päivän kuumin raskaan laidan metallin tuottaja Jaime Gomez Arellano olisi saanut ruuvata levylle inasen murakammat kitarasoundit, mutta sekin tuntuu pikkuseikalta. Niin vahvaa on näyttö. Eikä näiden herrojen kollaboraatiolta toki muuta odottaisikaan.