Tarttuvaa, mutta hieman varovaista synkänmustaa rockia – arviossa NTR

Julkaistu Infernossa 10/2024.

19.12.2024
NTR
Noidan hetki
OMAKUSTANNE

Synkänmustaa occult rockia soittava NTR sisältää Horna-, Battlelore-, Khert-Neter- ja 2 Wolves -taustaisia pitkän linjan muusikkoja.

Päällepäin yhtyeen debyytti kuulostaa yllättävän kepeällä sävyllä rullaavalta rock’n’rollilta, mutta sanoitukset ja tunnelma vievät kuulijan hyvinkin äkkiä kohti synkempiä vesiä. Ajoittaiset doom- ja black metal -vaikutteet pitävät orkesterin raskaan rockin viitekehyksessä ja saatanalliset teemat puolestaan jälkimmäisen genren ideologisissa raameissa.

Noidan hetki esittelee kymmenen kappaleen annoksen tummasävytteistä rockia, joka on eittämättä tarttuvaa. Äkkiseltään kuitenkin tuntuu, että yhtye on otteissaan hieman varovainen. Kitaristi-laulaja Tommi Havolla on kauniinkuulas ääni, mutta onkohan se sittenkin vähän liian nätti tähän musiikkiin. Mieheltä luonnistuvat myös örinät, joita väläytellään parissa kappaleessa, mutta ne taas eivät oikein tunnu istuvan rokkaavuuteen.

Napakka aloitusbiisi Elävä kuollut, post-punk-viboja herättelevä Pedon luku ja black metal -henkinen päätösbiisi Yön kuningatar todistavat kuitenkin väkevästi, että NTR ei ole mikään turha ryhmä.