Kuuntelin eräänä huhtikuisena puolikuumeisena sunnuntaina tovin kreikkalaisen Septicfleshin keikkaa Tampereen Klubilla ja hämmästelin, miten hyvin bändi sai orkestroidun death metalinsa toimimaan soundeja myöten myös keikalla. Septicflesh onkin yksi lajinsa kuninkaista, ja bändin tuoreimpia albumeita pitäisi selvästi pyöritellä.
Tämän arvion otsikossa seisoo kuitenkin Fleshgod Apocalypse. Valitettavasti. Bändin kuudes albumi Veleno ei ole nimittäin omillaan seisova levy, vaan erinomainen esimerkki siitä, miksi Septicflesh on kova ja tämä bändi ei.
Septicflesh saa toimimaan kaiken; tunnelman, riffit, laulusovitukset, eepostelut ja orkestroidut jännitteet. Fleshgod Apocalypsea taas ei kuuntelisi riffiensä vuoksi kovin kauaa, laulut hukkuvat karuun perusmassaan ja orkesterisovitukset ovat lähinnä ärsyttävää päälleliimattua pimputtelua.
Veleno on yksinkertaisesti täysin joutavanpäiväinen albumi, mikä on sääli. En tiedä, mitä Flesgod Apocalypselle on sittemmin tapahtunut, mutta vielä Oracles (2009) ja Agony (2011) herättivät toiveita rohkeasta ja särmikkäästä bändistä. Nyt se on onnistunut mössäämään musiikkinsa kaiken särmän epämääräiseksi tuuttaukseksi.