Projektibändihän tämä on, mutta sen debyyttialbumista kuulee, että kuvio on muhinut kunnolla. Puolet yhtyeestä on Amenrasta, kitarassa on Neurosisin Scott Kelly ja rummuissa Iggor Cavalera. Kummankaan viimeksi mainitun ominaistatsi ei ole esillä, mutta jos bändi menee tsekkaukseen tunnettujen hahmojen takia, niin hyvä – syytä nimittäin on.
Nelikon tuottama raskaanmusta aines on erittäin vakuuttavaa. Siitä ei puutu aggressiota tai synkkyyttä, muttei myöskään sävykkyyttä tai surullista mietteliäisyyttä.
Jossakin määrin bändi kuulostaa 1990-luvun death metal -tekijöiden doomista, industrialista ja ambientista intoutuneelta offshootilta. Mieleen ei tule suoranaisesti yksikään toinen bändi, mutta sen otteet ovat jossakin Napalm Deathin hitaimpien goottijurnutusten, Godfleshin sekä Celtic Frostin ja Triptykonin leikkauspisteen tietämillä, vielä synkän post-rockin suuntaan tähyillen. Tunnelmissa on harvinaisen paljon synkkää musertavuutta, olipa laulu sitten eläimellistä karjuntaa tai sävykkäämpää ilmaisua.
Plague God on erittäin vakuuttava viiden biisin albumi, joka nousee tekijöidensä yläpuolelle. Raskassoutuisena valuvan musiikin mystinen vääjäämättömyys ja paino huokuu hämmästyttävää varmuutta ja voimaa.