Teksasilaisen Phase IV:n ”progressive and athmospheric scifi-infused metal” on tehty omanlaisensa dogman mukaan ja kieltämättä ihan kiinnostavasti. Rummut ja basso ovat tavanomaista mäiskettä postmetallisen jämäkällä otteella, mutta niiden päälle ei rakennu minkäänlaista kitaravallia. Nakkisointujen sijaan kuusikielisestä hiplataan paria sointua lukuun ottamatta pelkkää näppäilyä. Usvaisen ja suvanteisen kokonaiskuvan kruunaa vankalla kontrastilla blackmetallisesti raakkuva laulu, joka ei tee myönnytyksiä melodian suuntaan.
Lähtökohta on aika omalaatuinen ja siitä tulee mieleen Oranssin Pazuzun monisäikeisen ilmaisun yksi sektori. Näin tiukasti rajattu ulosanti käy kuitenkin levymitassa aika ahtaaksi, eikä koko albumia oikein jaksa mehustella. Yhdenkin biisin kanssa alkaa kaivata sitä, että homma lähtisi liikkeelle. Kun jokainen kappale on kuin alustusta isommalle liikehdinnälle, seuraavaa vaihdetta odottaa jopa tuskaisesti.
Phase IV ottaa rajatusta ilmaisupaletistaan irti sen, mitä siitä on otettavissa. Kokonaisuutta kuunnellessa ei voi silti välttyä vertaukselta kolmiloikkaajaan, joka teippaa polvensa yhteen ihan vain periaatteen vuoksi.