Trilogia päättyy uuteen alkuun – arviossa Enphin

Julkaistu Infernossa 8/2022.

10.11.2022
ENPHIN
End Cut
PELAGIC

Kotimainen outoiluryhmä Enphin on tunnettu myös nimillä Mr. Peter Hayden ja PH. Vaihdokset eivät kuitenkaan johdu hetkellisistä päähänpistoista tai ongelmista lain kanssa, vaan ovat aina viitanneet jonkinlaiseen sisäiseen transformaatioon.

Mr. Peter Haydenin kolme levyä edustivat enemmän tai vähemmän jonkinlaista kosmista drone-doomia, kunnes yhtye vaihtoi vuonna 2017 nimensä PH-monogrammiin ja muutti tyyliään selkeästi biisiorientoituneempaan suuntaan. Sama kehityssuunta jatkuu porukan kuudennella levyllä, jota yhtye itse on kuvaillut toisen trilogian päätösosaksi, mutta samalla se on myös jonkin uuden alku.

End Cut on kieltämättä helppo yhdistää kahteen edelliseen levyyn (Osiris Hayden, 2019, ja Eternal Hayden, 2017), joskin se tuntuu hiukan elektronisemmalta ja jopa tanssittavammalta. Vaikka bändi on nykyään biisivetoisempi ja tekee lyhyempiä kappaleita, sen musiikki ei ole edelleenkään helppoa purtavaa. Itse asiassa tuntuu, että yhtye on saavuttanut jonkinlaisen luovuuden apeksin, jonka tulokset ovat monimuotoisia, värikkäitä ja iäti liikkeessä olevia.

Lisää luettavaa