Turpakäräjät tarttuvuusvajeella – arviossa Sotajumala

Levyarvio julkaistu Infernossa 1/2015.

Kuva: Samuli Raappana

Sotajumala
Raunioissa

Sotajumala-Yhtiöt
3_kirvesta

Jo tovin hiljaiseloa pitänyt jyväskyläläiskopla lyö pöytään neljännen albuminsa. Sotaisan death metalin ilosanomasta tutuksi tullut yhtye on yhä itsensä kuuloinen, mutta jotenkin hillitymmän oloinen.

Teemallisesti on liikuttu tuhoisista sota-aiheista synkempiin ja enemmän sisäänpäin kääntyneisiin sanoituksiin, musiikillisesti taas panssarivaunun lailla hyökkäävästä tykittelystä jo edellislevy Kuolemanpalveluksella (2010) esiintyneeseen kehittelevämpään murskaukseen.

Vaikken ole vieläkään täysin varma, mitä mieltä olen Sotajumalan nykyisestä kehityssuunnasta, uutukainen sisältää makoisia hetkiä.

Nopeamman tilityksen ja tarttuvasti jarruttelevamman raskasvyöryn välillä taiteileva death metal saa päätä heilumaan ja kättä nyrkkiin. Mynni Luukkaisen kurkkutulkinta on vihaista ja ärtyisää. Tästä huolimatta osa matskusta kärsii tarttuvuusvajeesta. Kappaleet äityvät välillä turhankin viipyileviksi ja itseään odottaviksi. Tästä syystä koetaan puutumismomentteja.

Olen edelleen sitä mieltä, että Teloituksella (2007) saavutettiin bändin historian terävin kärki. Raunioissa ei ole millään muotoa huono levytys, mutta sen iskukyky jättää toivomisen varaa. Saattajat on lähes ainoa kappale, joka jää innovatiivisessa turpakäräjöinnissään kunnolla mieleen.