Entinen Revelation Theory on tyypillinen amerikkalainen raskaan rockin edustaja niin hyvässä kuin pahassa. Se on tuotannollisilta arvoiltaan moderni, iskevä ja särmikäs, mutta itse sävellykset ovat sitä samaa pohjattoman persoonatonta huttua, jota esimerkiksi Papa Roach tai Disturbed ovat tuottaneet markkinoille levykaupalla. Periaatteessa kaikki kuulostaa ihan hyvältä, mutta kun soitto loppuu, jäljelle jää vain ammottava tyhjyys.
The Revelation on orkesterin neljäs pitkäsoitto, ja sen ehdottomasti paras puoli on ytimekkyys. Levy kellottaa reippaat 36 minuuttia, joka on varsin sopiva mitta rokkilevylle. Rev Theory on onnistunut sullomaan amerikanherkkunsa varsin helposti sulateltavaan muotoon, ja hyvä niin, vaikka varjopuolena on tietysti kertakäyttöisyys. Levyltä löytyy hyviä sävellyksiä, mutta Rev Theoryn temppuarsenaali vaikuttaa kokonaisuuden valossa tuskallisen rajoittuneelta.
Albumin alkupäähän on sijoitettu terävimmät sävellykset, puolenvälin jälkeen homma alkaa maistua hieman puulta. Kunpa vain levyltä löytyisi enemmän We Own the Nightin, Gunsin ja Killing Kindin kaltaisia sävellyksiä.