Vaatii kuuntelijalta laajakatseisuutta – arviossa Sisin

Julkaistu Infernossa 10/2024.

30.01.2025
SISIN
Tuli sisälläni
OMAKUSTANNE

Turkulaisyhtyeen lähestymiskulma metalliin vaatii tavanomaista enemmän laajakatseisuutta ja sulattelua. Useamman kuuntelukerran jälkeen lopputuloksen voi kuitata onnistuneeksi. Paketti pysyy kasassa, vaikka kokonaisuutta ei voi sanoa täysin linjakkaaksi.

Mielenkiintoiseksi Sisimmän tekee nimenomaan melodisen puolen tyyli ja rooli. Karjuntasektorin vastapainona on vahvasti tunteellinen ilmaisu, joka tuo paikoitellen vahvasti mieleen Saran eteerisen leijuvuuden.

Mukana on myös haisuja post-hardcoresta, groove metalista ja niin sanotusta suomihevistä. Vaikka pieniltä törmäyksiltä rähinän ja fiilistelyn leikkauskohdissa ei voi välttyä, paketti toimii lopulta yllättävän hyvin.

Levy on hyvin soitettu ja kuulostaa komealta. Räyhäpuoleen painottuva materiaali potkii tehokkaammin, kun taas enemmän melo-osastoa edustava anti on vaarassa muljahtaa suomirockin alhoon.