Svart Crownin mustunut death metal on parhaimmillaan varsin väkevän kuuloista. Yhtye ei kuitenkaan ole perinteinen genrensä edustaja, sillä sen musiikista löytyy myös räkäisempiä sludge-elementtejä sekä epäilyttävän melodista osaamista.
Intron jälkeinen avausraita Thermageddon ottaa helvetillisellä blastbeat-tulituksellaan luulot pois. Sen jälkeen meno keskitempoistuu, mutta tunnelma säilyy ennallaan. Blessed Be the Foolsin messukuorot ja ritualistinen rummuttelu tuovat mieleen Rotting Christin. At the Altar of Beauty korottaa panoksia ja nostaa tempot mardukmaisiin mittoihin.
Levyn erikoisuus lienee miltei kokonaan puhtaiden laulujen varassa lepäävä Down to Nowhere, jonka melankolinen tunnelmointi vie kuulijan post-rockin ja varhaisen grungen maailmaan. Tyylillisesti poikkeuksellinen esitys tuo mukavaa vaihtelua levylle eikä ole mitenkään häiritsevä tekijä.
Ranskalaiskvartetin viides on vahvaverinen, tummia tunnelmia tarjoava kokonaisuus, josta löytyy juuri oikea määrä intensiivistä paahtoa ja hypnoottista jyräystä. Silti jäin kaipaamaan sitä viimeistä nyrkiniskua, joka olisi saattanut kanveesiin.