Nyt nimittäin lähtee. Pari napakkaa virveliniskua, ja blastbeat-mylly jauhaa kovilla kierroksilla. Ilkeänkuuloinen örinäkin syljetään ilmoille välittömästi. Löysät pois ja kaasu pohjaan.
Saksan Purgatory on tulittanut death metaliaan piirun vajaat kolme vuosikymmentä, eli bändi tietää, miten kuoloasiat hoidetaan. Jälki on läpi levyn tasavahvaa. Jykevä mutta hyvällä tavalla pehmeä soundimaailma antaa tilaa kaikille instrumenteille. Varsinkin rumpali Lutzin väkevää työskentelyä on ilo seurata.
Apotheosis of Anti Light on mustalla väritettyä aggressiivista kuoloa. Blast-tykki laulaa ahkerasti ja kitaratyössä joudutaan melkoisiin sahahommiin. Riffeissä on synkkää kulmaa ja pahaenteistä tunnelmaa. Unanimatedin mustat tuulet ja Vaderin sata lasissa etenevä kuolomyräkkä lyövät kättä.
Purgatory osaa maalata rauhassa ja raskaasti, kuten vaikkapa monipuolisessa Expectato Solis -biisissä, mutta pääpaino on jämäkässä ja ryhdikkäässä dempissä, joka murskaa paksummankin muurin. Nossenilaisrykmentin yhdeksäs pitkäsoitto ei lumoa omaperäisyydellään, mutta sen periksiantamattoman tumma ja tuima kuolometalli tekee vakuuttavaa tuhoa.