Hardcorepunkin tekeminen on näennäisesti helppoa – kunhan vain räimitään menemään kovalla tempolla lyhyitä biisejä vihaisia tekstejä huutaen. Mutta perin harvassa ovat porukat, jotka saavat ladattua musiikkiinsa kokonaisvaltaista asennetta, ja vieläpä niin, että tuttuakin tutummista peruspalikoista saadaan aikaan biisejä, jotka ovat intensiteetiltään ja tarttuvuudeltaan samalla tasolla kuin 1980-luvun klassikot.
Uusi normaali on pitkälle menneisyyteen kurottavan Vivisektion tähän asti tiukin ja paras levytys. Kappaleet ovat aiempaa vauhdikkaampia ja vihaisempia. Selkeäntanakat ja terävät soundit ovat tässä tapauksessa juuri oikeanlaiset. Samoja adjektiiveja voi käyttää kuvaamaan myös ihmiskunnan edesottamuksia ruoskivia sanoituksia, jotka tuovat Marian sylkeminä kokonaisuuteen oman ekstraboostinsa.
Kolmetoista biisiä kahteenkymmeneenyhteen minuuttiin kertoo kaiken olennaisen. Hidas, junnaava ja muihin kappaleisiin verrattuna moninkertaisesti pidempi päätösraita Uusi järjestys on kaikessa inhorealistisessa lohduttomuudessaan hieno lasku karuun arkeen.