Venom
From the Very Depths
Spinefarm
Venom on bändi, jolla on maine. Tuon maineen mukaan Venom tekee aitoa heavy metalia ja jokaisen uskottavan metallistin Phil Anselmosta lähtien on omistettava Venomin T-paita. Saattaa olla, että tuo maine tunnetaan nykyään enenevissä määrin vain varttuneempien hevarien keskuudessa. He ovat nostaneet nostalgiassaan ja 1980-luvun lapsuutensa pelottavien ensitapaamismuistojen voimalla Venomin samalle jalustalle, jolla patsastelevat Celtic Frost, Slayer ja Bathory.
Totuus on kuitenkin, että Venomin tuotanto on yksittäisistä helmistä huolimatta ollut aina epätasaista, eikä bändi tehnyt edes klassisen Cronos–Abaddon–Mantas-kokoonpanonsa aikana yhtään kokonaisuudessaan hyvää levyä. Toistuvista miehistönvaihdoksista kärsineen bändin yhtenäisin levytys saattaa jopa olla vuoden 2000 Resurrection. Siis ennen tätä, sillä From the Very Depths -uutukainen on Venomin tähän mennessä paras levy.
Tietty punkhenkinen suurpiirteisyys ja rupuiset soundit ovat aina olleet osa Venomia ja yhtyeen viehättävyyttä. From the Very Depthsillä räkäinen ote on saatu säilytettyä, mutta se on pystytty valjastamaan järeiden soundien ja tarpeeksi tiukan soiton palvelukseen.
Basisti-laulaja Cronosin johtama nykykokoonpano oli koossa jo edellisellä Fallen Angels -levyllä (2011), mutta sillä ei ollut lupaavista aineksista huolimatta vielä tarpeeksi hyviä kappaleita. Nyt niitä riittää, ja tästä voinee kiittää paljolti nykyistä kitaristia La Ragea ja hänen riffejään. Ennakkomaistiaisena julkaistu Motörhead-henkinen Long Haired Punks saattaa osoittautua joulukuussa menneitä muistellessa jopa vuoden parhaimmaksi biisiksi.
Levy on hassuja satanistisia lyriikoita myöten täydellisen old school eikä tuo metalliin mitään uutta. Kuten riemastuttava The Death of Rock ’N’ Roll antaa ymmärtää, räävittömän raskaan musiikin pitää aika ajoin kuolla, jotta se voi nousta jälleen kerran haisevasta haudastaan. From the Very Depths on loistavaa taustamusiikkia näihin rockin kuoleman ja uudelleensyntymän aikoihin.