Triolla on jämäkkä mutta vähän kolho ote, jopa post-metaliksi. Hitaat tempot pysyvät kelvollisesti hallussa, ja menossa on ideaa kohdakkoin ihan mukavasti. Puolimelodisesti karjuen vedetty laulu tuo mieleen emohommat ja on siksi bändin heikoin elementti. Vaikka laulu menee läpi seulan, bändi kuulostaa paremmalta säkeiden ja kertsien ulkopuolisissa osioissa.
Yhtye tavoittelee ilmaisussaan genren myyttistä viisastenkiveä eli Suurta Tunnetta, joka jää kyllä saavuttamatta. Asiaa ei mainittavasti auta aineksiinsa nähden liian pitkiksi venyvät kappaleet, joiden rytmit eivät yllätä ja sävelkulut ovat vähäeleisiä.
Pitkiä avosointuja höystää sentään melodioita kutova leadkitara, ja niissä kohdin homma tuntuu hetkellisesti jopa hyvältä. Hämmentävän yksitotisen laulun aikana meininki kuitenkin jähmettyy ihmeellisellä tavalla yhdentekeväksi.
Pintapuolelta vaikutelma on ihan ok, mutta säveltasolla albumi on vain kohtuullinen. Lopputulos ei säväytä sen kummemmin suuntaan tai toiseen.