Thomas Jefferson Cowgill alias King Dude tunnetaan eritoten raskaamman musiikin ystävien parissa. Jos hänen artistihahmostaan kuorisi esoteerisuuden hehkun ja tummanpuhuvan salaperäisyyden, hänen musiikkinsa luulisi koskettavan pikemminkin rock- ja indieporukoita.
Tämä on kuitenkin samantekevää, sillä Cowgill itse tietää mitä tekee. Hänen pohjaton alarekisteristä kumpuava lauluäänensä on sukua Sisters of Mercyn ja Fields of the Nephilimin koulukunnan goottilaiselle kohtalokkuudelle, mutta laulujen kauniit ja maltilliset sovitukset selittävät King Duden yhteydessä käytetyn dark folk -termin.
On selvää, kuinka kiinni hemmo on ikiaikaisessa laulaja-laulunkirjoittajaperinteessä. Hänen vinosti umpipimeässä maailmankuvassaan on paljon samaa kuin Nick Caven julkisessa minässä. Jopa niin, että Good and Bad -duetto Josephine Olivian kanssa tuo mieleen Caven murhaballadit.
King Dude on teoriassa samaa koulukuntaa myös Beastmilk / Grave Pleasures -porukan kanssa, mutta siinä missä Mat McNerney pukee biisinsä jyhkeään post-punk-asuun, amerikkalaissolisti luottaa enemmän laulujen omaan voimaan. Niitä voi sitten koristella vaikkapa irvokkaasti pörisevällä saksofonilla, tai jättää ne tyystin alastomiksi ja luottaa vain tulkinnan, tarinan ja tunnelman voimaan.
Ja tuo voima kyllä kantaa. Vaikka King Duden seitsemättä levyä kuvaillessa ponnahtaa mieleen loputon jono soundia avaavia verrokkeja (edellisten lisäksi 16 Horsepower lienee se kaikkein kuvaavin), albumi on ehdottoman omaleimainen. Cowgillin ristiriitaisuus tulee esiin esimerkiksi albumin teemassa: Music to Make War to haluaa tutkia, mitä jatkuva sodan keskellä eläminen tekee ihmisen psyykelle. Teema viittaa enemmänkin black metaliin tai post-punkiin.
Levyn vahvuus on siinä, että se tempaa tarttuvilla sävellyksillään saman tien mukaansa matkalle ihmismielen pimeämmälle puolelle mutta jättää myös janoamaan lisää ja lisää. Albumin kerroksellisuus suorastaan huutaa jättämään levyn jatkuvaan tehokuunteluun.