Yhtye selviää kunnianhimoisesta projektista puhtain paperein – arviossa Ghosts on TV

Julkaistu Infernossa 7/2020.

24.11.2020
Ghosts on TV
I Am Not Dead, I'm 55 Today
Omakustanne

On toki kätevää, että levyn nimi kattaa myös sen biisilistan. Kahdesta kappaleesta ensimmäisen aikana ehtisi kuunnella Napalm Deathin You Suffer -klassikon liki 1500 kertaa. Ei sillä, että mainituilla paljoakaan yhteistä olisi, vaikka myös I Am Not Dead jyrisee, kliimaksissaan jopa varsin kiivaasti.

Avauskappale edustaa vähintäänkin pitkälinjaista post-rockia, jonka jänneväli on pitkä ja kaaret suuria. Haastavasta rakenteesta huolimatta meno ei ole haahuilua, vaikka toki teoksen olisi voinut jakaa ainakin pariin näytökseen. Joka tapauksessa biisiä kuuntelee mielellään, sillä räväkyyttä ja iskevyyttä löytyy kiitettävästi – siis jos ylipäätään pystyy keskittymään haastavan instrumentaalimusiikin saloihin.

Kumuloituvat kerrokset, hiljalleen paljastuvat tekstuurit ja kasvava äänenpaine toimivat mureasti soivan helsinkiläisyhtyeen käsissä mainiosti. Biisin aikana post-rockin aallot hyökyvät, mutta homma etenee kiitettävästi eikä orgaaninen syke katkea. Kiihkeämmäksi äityvällä loppukolmanneksella mäiskeeseen löytyy varsin eeppisellä tavalla paahtava vaihde, joten yli puolituntisen biisin draamassa on mielekäs kaari.

Pienieleisempi päätös I’m 55 Today on huomattavan seesteistä surinaa minimalistisen shoegazingin hengessä. Hyvältä sekin kuulostaa.

Vaikka järkälemäinen albumi haastaa keskittymiskykyä, yhtye selviää hommasta puhtain paperein ja onnistuu pitämään mielenkiinnon yllä hämmästyttävän vaivattomasti. Näin kunnianhimoisessa projektissa jo debyytillään onnistuvan yhtyeen jatko antaa odottaa suuria.

Lisää luettavaa