Yleiseltä tunnelmaltaan varsin miellyttävä – arviossa Eilera

Julkaistu Infernossa 4/2020.

22.08.2020
Eilera
Waves
Inverse

Eilera on Aurélie Potin Suau -nimisen laulajattaren sooloprojekti, joka julkaisee nyt viidennen levynsä. 1990-luvulla melodeathyhtye Chrysalisin kitaristina uransa aloittanut nainen siirtyi melodisen hard rockin ja metallin pariin 2000-luvun alussa ja julkaisi ensimmäisen levynsä Facettesin vuonna 2003.

Nyt käsillä oleva albumi esittelee Eileraa hieman kevyemmässä muodossa. Loppuunpalamisen tuloksena sävelletty levy ei sisällä lainkaan rockia, vaan jälkeä voisi kuvailla maailmanmusiikki- ja kelttivaikutteilla kuorrutetuksi folkpopiksi.

Waves on yleiseltä tunnelmaltaan varsin miellyttävä ja sitä on oikein mukava kuunnella. Osa kappaleista jää kuitenkin harmillisesti hieman taustatapetin asemaan. Siltikin kyseessä on suositeltava tutustumiskohde tunnelmallisen ja sävykkään popmusiikin ystäville.

Lisää luettavaa