ILMOITUS Osa musiikin ystävistä on vannoutunut vinyylisoittimen nimeen, toiset puolestaan pitävät sitä mukavana sisustuselementtinä sen musiikinsoitto ominaisuuksien lisäksi.
Levysoittimien suosio lähti uuteen nousuun jo vuonna 2012, ja siitä eteenpäin niiden kysyntä markkinoilla on vain kasvanut. Vaikka monen korvaan kyseinen soitin kuulostaa viime vuosisadan keksinnölle, ovat ne nykyisessä muodossa suhteellisen moderneja. Tästä syystä myös useat elektroniikkaliikkeet ovat palauttaneet levysoittimet valikoimiinsa.
Tässä artikkelissa kerromme, millaisia ovat nykyajan vinyylisoittimet, paljonko ne maksavat ja miksi soitin kannattaa laittaa hankintalistalle.
Vinyylisoittimen historia
Vinyylisoittimen historia johtaa 1800-luvulle. Soittimen kehittyminen vaati useita eri henkilöitä, kymmeniä vuosia sekä erilaisia versioita. Vuonna 1857 Edourad Leon Scott de Martinville keksi kuinka tallentaa ääntä. Tällöin tallennusta ei pystytty kuitenkaan kuuntelemaan.
Vuonna 1877 Thomas Edison kehitti laitteen, joka tallensi äänen ja jonka toistaminen oli myös mahdollista. Tämän laitteen myynti aloitettiin vuonna 1892.
Nykymalliset vinyylisoittimet ja levyt löydettiin puolestaan vuonna 1948, kyseessä oli levy-yhtiö Columbian keksintö. Tällöin levyn molemmille puolille mahtui 40–60 minuuttia musiikkia, jolloin se sai myös nimekseen LP (long play record).
Millaisia vinyylisoittimet ovat nykyään?
Vinyylisoitin on pitkäaikainen sijoitus. Siksi ennen niiden hankintaa kannattaa tutustua uusimpien tulokkaiden ominaisuuksiin ja vertailla markkinoilta löytyviä soittimia toisiinsa.
Hyvää vinyylisoitinta etsittäessä, tulee huomio kiinnittää, kuinka vaimea soitin on kyseessä. Tämä tarkoittaa sitä, kuinka juuri kyseinen vinyylisoitin taistelee sisäisiä ja ulkoisia värähtelyitä vastaan. Edellä mainittu on yksi tärkeimmistä osa-alueista laadukasta soitinta valittaessa.
Nykyään vinyylisoittimia on mahdollista saada myös bluetooth -yhteydellä varustettuna, jolloin kuuntelu onnistuu langattomasti. Jos langaton vaihtoehto ei ole tarpeen, toimivat soittimet yleensä USB:n välityksellä, jolloin huomio tulee kiinnittää luotettavaan ohjelmistoon.
Vinyylisoittimien hintaluokat
Vinyylisoittimia löytyy useaa eri hintaluokkaa. Soittimen hinnat vaihtelevat noin 150 eurosta 2 500 euroon. Perinteiseen kotitalouteen, jossa vinyylisoitin hankitaan puhtaasti viihdekäyttöön, kannattaa vertailuun ottaa molempien hintaluokkien vaihtoehtoja, jolloin tulee myös miettiä, mitkä ominaisuudet soittimessa ovat ne tärkeimmät.
Mikäli musiikki on suuremmassa osassa elämää tai jos soitinta tullaan käyttämään ammattikäytössä, kannattaa vertailuun ottaa myös kalliimmat vaihtoehdot.
Kalleimmissa vaihtoehdoissa hintatasoon vaikuttavat myös soittimen kaiuttimet, jotka ovat usein Genelec-merkkiset. Genelec on tunnettu sen ammattikäyttöön tarkoitetuista tarkkailukaiuttimista. Yritys perustettiin vuonna 1978, ja kyseessä on kotimainen perheyritys. Genelecin toimintaperiaatteet keskittyvät ympäristöarvoihin ja kestävään kehitykseen ja niiden tuotteet ovat todella arvostettuja ympäri maailman.
Kuten edellä jo mainittu ammattikäyttöön ostettavissa vinyylisoittimissa hinnat nousevat suhteellisen korkeiksi ja niitä varten tulee ostajalta löytyä varallisuutta. Kiireisissä tilanteissa, joissa säästämiseen ei ole aikaa, voi harkintaan ottaa myös erilaiset lainavaihtoehdot. Yksi vertailemisen arvoinen lainamuoto on esimerkiksi autolainoissa usein käytettävä kulutusluotto.
Ennen lainan ottamista tulee lainanottajan kuitenkin varmistua omasta maksukyvystä, sillä laina tulee pystyä maksamaan takaisin korkoineen. Kuten kaikki muutkin tuotteet / lainat, myös vinyylisoitinta varten hankittavat rahoitukset kannattaa kilpailuttaa eri nettisivuilla.
Lainojen hinnat koostuvat korosta, aloitusmaksusta ja mahdollisista käsittelykuluista. Hakukoneista löytää useampia vertailusivustoja, jotka tekevät vertailusta helpompaa. Jos kuitenkin haluaa varmistua lainojen kuluista, voi itse selailla lainantarjoajien sivut läpi ja kirjoittaa kulut ylös. Kuluttajan näkökulmasta parhaimpia ovat yritykset, joiden lainoissa ei ole piilokuluja ja maksut on tuotu hyvin esille.
Yhteenveto
Vinyylisoitin on uudelleen suosioon noussut musiikin kuunteluun tarkoitettu laite. Vaikka sen historia yltää 1800-luvulle saakka, ovat ne nykypäivänä suhteellisen moderneja kapistuksia. Nykyään vinyylisoittimia on mahdollista ostaa bluetooth -yhteydellä, jonka lisäksi parhaisiin laitteisiin on upotettu Genelecin aktiivikaiuttimet.
Joissakin tilanteissa hankintaa varten ei ole mahdollista säästää etukäteen ja sen vuoksi hankinnassa voidaan joutua turvautumaan lainoihin. Ennen lainan ottamista, tulee jokaisen kuitenkin varmistua siitä, että elämäntilanne on turvallinen ja lainan takaisinmaksu korkoineen ja kuluineen onnistuu ongelmitta.