Devin Townsend Suomessa – lue raportti Tampereen-keikalta ja katso kuvat Helsingin-keikalta

Aki Nuopponen raportoi, Mikko Pylkkö kuvasi.

28.02.2023

Teksti: Aki Nuopponen, Tampereen Pakkahuone 24.2.2023

Kevät 2006. Devin Townsend on juuri julkaissut Synchestra -albumin (2006). Strapping Young Ladin Alienista ei ole kulunut vielä vuottakaan. Devin-fanitus on korkeimmillaan, mutten millään jaksa uskoa, että tulen näkemään hullua rastatukkaa koskaan keikalla. Sen verran harvoin tämä 13 albumia julkaissut kanadalainen oli kiertänyt.

Kevät 2023. Devin Townsend on juuri julkaissut Lightwork -albumin (2022). Edellisistä sooloistakaan ei ole kulunut juuri vuotta enempää. Devin-fanitus on kokenut huippuja ja laskuja, mutta olen aikeissa nähdä hieman vähemmän hullun kaljupään keikalla 12. kertaa. Sen verran runsaasti tämä 28 albumia julkaissut kanadalainen on kiertänyt.

Devin on mallikappale muusikosta, joka on tehnyt muutaman vuosikymmenen paljon niin paljon kaikkea, että se tasaisen hyvä, joka olisi monen muun muusikon katalogissa loistavuutta, unohtuu Devinin tuotannossa niiden vielä parempien albumien alle. Ei ihme, että miehen loputon luovuus on aiheuttanut monessa kuulijassa silkkaa ähkyä.

Ja silti Devinin keikoille mennään. Kerta toisensa jälkeen. Ja massoittain. Nytkin loppuunmyytyjä keikkoja soitettiin Suomessa kolme ja myös Tampereen Pakkahuone oli täpötäynnä kaiken ikäistä ja näköistä Devin-fanittajaa. Pakkohan heidän kaikkien oli olla faneja? Tuskin ihan kasuaali kävijä lähtee yli viidenkympin lipulla keikkaa ihmettelemään.

Keikalla kuultiin 80 minuuttia Deviniä, Deviniä, Deviniä ja vielä vähän lisää Deviniä. Koko keikan ajan huomasi ajattelevansa, että juuri tällainen settilista alleviivaa sitä, mikä on parasta Devinissä. Ja mikä pahinta.

Hehkutellaan. Devin on aivan uskomaton laulaja, pirun hauska show-ukko ja onnistuu kokoamaan ympärilleen aina osaavan bändin, josta hän imee jopa lisää virtaa. Devinin lohkaisemissa itseironisissa vitseissä mikään ei tunnu pakotetulta ja niin kauan kuin väsynyt Ziltoid-käsinukke pysyy piilossa, tuo Devinin läpänheitto hyvää tasapainoa siihen huimimpaan lahjakkuuteen, joka hänestä välittyy. Miehen toivoisi joskus tekevän täysiverisen progeoopperan jo laulajan lahjojensa ansiosta. Siis sellaisen, joka ei olisi ihan lekkeriksi lyötyä sekoilua ja kainalopierulla hassuttelua.

Hehkutellaan vielä vähän lisää. Devinin tuotannosta löytyy älyttömän hienoja kappaleita. Siis ihan mielettömän mestarillisia nerouksia. Niitä kuultiin keikalla. Kyllähän siinä meinasi ilopissat lirahtaa punttiin 38-vuotiaalta Infernon toimittajaltakin vielä 12. Devin-keikallaan, kun Terria-albumin (2001) The Fluken kuuli livenä ensimmäistä kertaa ikinä. Tai kun Deadhead etenee kliimaksiinsa tavalla, johon on mahdotonta kyllästyä. Entä sitten Deep Peacen taianomaisen loistava kitarasoolo? Tai Bad Devilin svengaavan groovaava mielipuolisuus Infinityn (1998) ajoilta?

Nihkeillään. Huomaatteko mitä kappaleita mainitsin juuri äsken? Tuoreinkin niistä on 20 vuotta vanha. Keikalla kuultiin myös Lightwork-albumin veisuja ja… Niin. Ne ovat ihan kivoja. Mutta Devinin parhaat kappaleet eivät ole ihan kivoja. Ne ovat neroutta. Lightwork-albumilla, kuten monella muullakin tuoreella Devin-levyllä, kaikki samat ainekset ovat kasassa, mutta joko Devinin elämä on nykyään liian mukavaa, tai sitten jotain muuta uupuu. Ei sillä, ei se kappaleen ikäkään ole tae mistään. Kingdom on kuultu jo tarpeeksi monta kertaa. Se voisi hyvin pysyä naftaliinissa.

Nihkeillään vielä vähän lisää. Moni on varmasti samaa mieltä, että Strapping Young Lad on yksi äärimetallin historian uniikeimmista bändeistä, jonka mielipuolisen maanisuuden yhdistyttyä Devinin tuon aikaiseen haluun sekoittaa päätään sai aikaiseksi kaaosta ja vaaran tuntua, jota ei aina metallissa kohtaa. Kaikesta tästä pitää kuitenkin puhua mennessä aikamuodossa. Devin ”rauhoittui” ainakin päihteiden suhteen jo yli 16 vuotta sitten. Niin jäätävän kova kappale kuin Love? onkin, ei siitä vain enää välity aitoa hulluutta. Eikä kuulukaan välittyä. Siksi sitä ei tarvitsisi enää soittaakaan. Strapping Young Lad on Devinille historiaa ja toivon, ettei se ole hänelle enää koskaan ajankohtaista.

Nyt kun on hehkuteltu ja nihkeilty, niin saavun kuitenkin siihen samaan tulokseen kuin Devinin kohdalla aina aiemminkin. Jään jälleen odottamaan suurella nälällä seuraavaa keikkaa, joka voi taas yllättää settilistallaan. Ja menen sille keikalle. Jään myös odottamaan seuraavaa levyä ja toivon, että se olisikin timanttia. Ei siis sillä samalla tavalla kuin silloin joskus, vaan jollain ihan uudella tavalla. Koska Devin tekee yhä Deviniä, ja hyvä niin.

Ai niin. En muista milloin olen ollut viimeksi loppuunmyydyllä Pakkahuoneella, mutta kun paikka on täynnä väkeä, on jotain pahasti pielessä. Pitkä keikkatila yhdistettynä joka reunan ja nurkkaan sijoitettuihin baari- ja paitatiskeihin saa koko paikan tuntumaan yleisöalueen sijaan jonolta jonon perään, eikä missään pääse liikkumaan oikein mihinkään.

Jo keikan puolivälissä toivoin, että olisin sittenkin valinnut 200 kilometrin matkankin uhalla Devin-keikkapaikakseni Helsingin Kulttuuritalon. Perjantai-ilta täydessä Pakkasessa oli pelkkää törmäilyä ja kurkistelua, kun kaltaiseni 165 cm lyhyt ukkeli yritti nähdä edes vilauksen Devinin kaljun laesta. Onneksi sentään soundi toimi, joten keikka viihdytti.

Alla Mikko Pylkön ottamat kuvat Helsingin Kulttuuritalolta 23.2.2023