Teksti: Aki Nuopponen Kuvat: Susanna Torsti
Palataanpa ajassa taaksepäin lähes kahdeksan vuotta. Tammikuussa 2004 Iced Earth oli juuri julkaissut The Glorious Burdeniksi nimetyn albuminsa, jolla mikin varteen tarttui ensimmäistä kertaa muuan Tim ”The Ripper” Owens. Samoihin aikoihin allekirjoittanut oli vasta 18-vuotias kloppi, joka oli vuotta aiemmin päättänyt ryhtyä kirjoittamaan levyarvioita ja haastatteluja. Muutamien kotimaisien maili- ja puhelinhaastiksien jälkeen koitti se jännittävä hetki, kun oli aika haastatella Iced Earthin Jon Schafferia ja Tim Owensia peräkkäin puhelimitse. Lienee sanomattakin selvää, että lopputulos oli vähintään hakuammuntaa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna juuri tuosta haastattelusta muodostui yksi tärkeimmistä käännekohdista kirjoitteluhommilleni.
Haastattelun päätteeksi tokaisin Schafferille, että eiköhän jatketa tätä juttutuokiota huhtikuussa 2004, jolloin Iced Earthin oli määrä soittaa Nosturissa osana Euroopan-kiertuettaan. Näin sovittiin ja jäin jännityksellä odottamaan kyseistä iltaa, joka ei kuitenkaan koskaan saapunut. Saman kevään aikana Schafferin selkä sanoi sopimuksensa väliaikaisesti irti, mistä seurasi lähes koko kiertueen peruuntuminen.
Tuon jälkeen Iced Earth on ehtinyt julkaista kolme uutta albumia. Bändin legendaarisin vokalisti Matt Barlow on käynyt kääntymässä Iced Earthin keulilla ja hänet on jo korvattu Into Eternityssa äännelleellä Stu Blockilla. Blockin kanssa Jon Schaffer työsti viime kesänä bändin parhaiden joukkoon lukeutuvan kymmenennen kokopitkän, Dystopian.
Näin. Kuunneltuani Iced Earthia viidentoista vuoden ajan ja tehtyäni useita puhelinhaastatteluja Jon Schafferin kanssa ja odoteltuani kauan sitten sovittua kohtaamista kahdeksan vuotta, olin viimein kasvotusten intoa puhkuvan Iced Earthin nokkamiehen kanssa. Naureskelimme hetken tälle kaikelle ja kummastelimme ajan kulumista, kunnes oli aika ihmetellä Iced Earthin kiertueen kuulumisia.
– Vaikka saatoin hehkuttaa jo ennen levyn julkaisua, kuinka Iced Earthin tarinassa on avattu ihan uusi luku, tämä kiertue on osoittanut sen entistä vahvemmin todeksi. Olemme edelleen jälleenrakentamisen alkuvaiheessa, mutta kemiat toimivat uskomattoman hyvin ja pitkästä aikaa olen saanut itsekin vain nauttia soittamisesta ja mahtavista keikoista, Jon hymyilee.
Ennakkomaistiaisena kuultu uusioversio Dante’s Infernosta ja viimeistään Dystopia-albumi todistivat varmasti suurelle osalle, kuinka vahva osa Iced Earthia Stu Block saattaa ollakaan. Mutta kuten aiemmin tuli todettua, lopullista vastaanottoa ei voi oikein ennustaa ennen kiertueita. Millaisen vastaanoton Stu on saanut pitkin Eurooppaa?
– Loppujen lopuksi taidan olla itse Iced Earthin suurin fani, koska tämä bändi on minun lapseni ja musiikkini on yksi tärkeimmistä asioista elämässäni. Koska Stu osoitti minulle olevansa täydellinen ääni Iced Earthille, oli minulla kova luotto siihen, että fanit ottavat hänet avosylin vastaan. Ja niin myös tapahtui! Uskon että ihmiset aistivat välittömästi, jos joku ei ole täysillä mukana keikoillamme. Tämän rundin aikana Iced Earth on soittanut paremmin yhteen kuin koskaan aiemmin ja Stun vaikutus tähän on ollut erittäin suuri.
Jos puhutaan suurista vanhan koulun heavy metal -bändeistä, osuvat Iron Maidenin kaltaisten joukkojen ”kultaiset vuodet” usein 1980-luvulle ja ennen kaikkea uran alkuvaiheille. Iced Earth ei ole koskaan alittanut rimaansa kovin rankasti, mutta juuri nyt vaikuttaa siltä, että parhaat vuodet saattavat olla vielä edessä. Puhuttiinpa sitten studioalbumeista tai kiertueista.
– Viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet aikaa, jona Iced Earth olisi saattanut kohdata loppunsa monta kertaa, jos en olisi näin helvetin itsepäinen! Onneksi en ole antanut periksi. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olemme vasta vapautuneet kahleistamme ja voimme tehdä juuri niin paljon rundeja ja juuri sellaisia levyjä, kuin ikinä satumme haluamaan. Tietenkin kaikenlaista voi sattua, enkä nyt haluaisi manata mitään sotkemaan tätä kaikkea, mutta toivottavasti tulemme jyräämään tällä kokoonpanolla vaikka läpi harmaan kiven vielä vuosien ajan.
Toinen murtunut kahle liittyy ilmiselvästi settilistoihin. Muutaman vuoden ajan vaikutti siltä, ettei Iced Earth kyennyt vaihtelemaan ohjelmistonsa biisejä kiertueiden pistokeikkamaisen luonteen takia. Nyt jokunen biisi on vaihtunut joka illan välillä ja varsinkin siinä tapauksessa, kun keikkoja on soitettu useampia samassa maassa.
– Halusin ottaa kaiken irti näistä rundeista! Treenasimme aika kirjavan setin ja päätimme, että jos keikkapaikat vain antavat aikaa, soitamme hyvän yleisön edessä aina hieman enemmän kuin sen totutun 90 minuuttia. Toisaalta esimerkiksi Ateenassa soitimme kaksi melkoisen erilaista settiä peräkkäisinä iltoina ja se oli mahtavaa. En koskaan kyllästy soittamaan tiettyjä biisejämme uudelleen ja uudelleen, mutta hei, onhan nyt Dante’s Infernon kaltaisen yleisön kestosuosikin saaminen settiin todella mahtavaa! Yleisö menee siitä ihan sekaisin kaikkialla!
Nykyaikana monien bändien kiroukseksi on tuntunut nousevan loputon kierre studion ja kiertueiden välillä. Jon toteaa, että pitkästä aikaa hän haluaa nauttia kiertueesta sellaisenaan. Vaikka hänellä on paljon ideoita tuleville Iced Earth -albumeille, niiden purkamisen ajankohta on vasta myöhemmin.
– Huomasin jo vuosia sitten, etten ole niitä tyyppejä, jotka voivat kirjoittaa musiikkia kiertueella, rynnätä sitten studioon ja takaisin kiertueelle. Totta kai brainstormaan jatkuvasti kaikenlaista, en voi lopettaa sitä, mutta en ota siitä paineita. Asiat Iced Earthin kanssa ovat nyt niin hyvin, että periaatteessa haluaisin äänittää vaikka kymmenen albumia heti, mutta eiköhän mennä asia kerrallaan. Fanit haluavat nähdä keikoilla sataprosenttisesti keskittyneen bändin ja sen me annamme heille. Kunhan pääsemme kotiin, alamme taas työstää hulluja ideoita Iced Earthin pään menoksi!
Niin mahtavaa kuin kuulumisten vaihtaminen olikin, illan kohokohta oli vasta edessä. Ilmassa roikkui kaksi vaihtoehtoa, mitä keikalla voi tapahtua. Joko Iced Earth vetää tiukimman keikkansa miesmuistiin, sen kokoonpano on hioutunut paremmaksi kuin koskaan ja Stu Block lunastaa lopullisesti paikkansa bändin laulajana. Toinen vaihtoehto oli, että uusi laulaja ei meinaa istua millään bändiin ja tämä leimaa lopulta koko keikan olemusta.
Epäilikö joku muka Dystopian jälkeen ihan oikeasti, että jälkimmäinen vaihtoehto kävisi toteen?
Kajotaan ensin siihen oleellisimpaan uuteen asiaan. Stu Block on käsittämättömän hyvä vokalisti ja todellinen Jon Schafferin löytämä aarre, jota parempaa seuraajaa Matt Barlowin ja Tim Owensin paikalle en osaa kuvitellakaan. Miehen lavakarismassa ja varmuudessa on vielä kehittymisen varaa, mutta pitkin Nosturin keikkaa sai ihmetellä huuli pyöreänä, kun vasta muutaman kuukauden bändissä ollut mies suoriutui täydellisyyttä hipoen lähes kaikista lauluosuuksistaan. Kaikki toimi aina matalimmista tunnelmoinneista korkeimpiin kirkumisiin saakka, puhumattakaan Iced Earthille ominaisista teatraalisemmista tulkinnoista. Vain muutamat kohdat tuottivat miehelle vaikeuksia, mutta ainakin yleisön kannustavasta riemuitsemisesta päätellen tällaiset horjahdukset jäivät sivuseikoiksi.
Vaan eipä jäänyt Iced Earthin lujuus ainoastaan Stu Blockin harteille. Verrattuna viime kesän esiintymiseen Ilosaarirockissa Iced Earth oli nyt vieläkin tiukemmassa vedossa. Jon Schaffer ei liioitellut sanoessaan, että bändin kemiat pelaavat paremmin kuin koskaan. Rutinoituneen yli 20-vuotiaan heavy-konkarijoukon sijaan Nosturin lavalla esiintyi vilpitöntä soittamisen riemua huokuva bändi. Esitys teki täyttä oikeutta Iced Earthin tuotannon millintarkoille riffeille, jylhille tunnelmille ja lennokkaalle jämäkkyydelle. Tietenkin voisi vetää esiin vanhan kunnon kortin Nosturin aina aavistuksen suttuisista soundeista, mutta tämä murhe kaikkosi keikan edetessä lähes kokonaan, jolloin sivummassakin saattoi nauttia tykityksestä täysin rinnoin.
Tällä settilistalla epäonnistuminen vaatisi kylläkin lähes kardinaalimunauksia kaikilta Iced Earthin jäseniltä. Pöhöttynyttä Days of Ragea lukuunottamatta uuden levyn biiseillä ei ollut mitään hävettävää vanhojen klassikoiden rinnalla, kun erityisesti Dystopia, V ja Stand Alone istuivat settiin paremmin kuin hyvin. Pakko kuitenkin myöntää, että keikan mielenkiintoisinta jälkeä olivat vanhat timantit, joista kohokohdiksi nousivat Burning Times, Angels Holocaust, Damien, The Hunter ja Watching Over Me. Yksi meni silti odotetusti ylitse kaiken muun: Dante’s Inferno. Jo intron aikana kaikki karvat nousivat pystyyn ja biisi oli juuri niin mahtavaa pyöritystä kuin Iced Earthin parhaan yksittäisen kappaleen pitää ollakin.
Arkikeikaksi Nosturissa oli paikalla yllättävän paljon väkeä. Fanijoukko teki Iced Earthin olon jopa niin tervetulleeksi, että se päätti palata lavalle encorena kuullun Iced Earth -nimikkokappaleen jälkeenkin My Own Saviourin merkeissä. Bändi ei tee tällaista suinkaan joka keikallaan. Viimeistään tässä vaiheessa se koko syksyn vallinnut hokema tuntui entistä ajankohtaisemmalta: Iced Earth on palannut, elää ja voi hyvin!
Iced Earthin setti
Dystopia
Burning Times
Angels Holocaust
Slave to the Dark
V
Stand Alone
When the Night Falls
Damien
Dark City
The Hunter
Anthem
Declaration Day
Days of Rage
Watching Over Me
Dante’s Inferno
Iced Earth
My Own Savior