Live: Sonata Arctica, Jyväskylän Lutakko 12.2.2014
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun Kemin melometalliylpeys Sonata Arctica päästi ensirääkäyksensä virallisten julkaisujen saralla Ecliptica-albumillaan. Ennen maaliskuussa alkavaa, kahdeksatta studiolevyään Pariah´s Childia promotoivaa maailmankiertuetta bändi valmistautui kymmenen keikan rupeamalla koto-Suomessa. Kiertueen kantavana teemana toimi katsaus menneeseen, mikä palkitsi runsaskätisesti ainakin yhtyeen pidempiaikaisen kannattajakunnan. Niin myös Jyväskylän Lutakossa, missä kuultiin lähes kahden tunnin ja 20 kappaleen mittainen läpileikkaus kaikilta Sonata-levyiltä.
Lutakko ei ole koskaan ollut Sonata Arcticalle helppo – se on ollut takuuvarma – kuten yhtyeen laulaja Tony Kakkokin edellisellä keikalla tuli yleisölle maininneeksi. Nytkin reilut 500 henkeä vetävä paikka täyttyi lähes kokonaan, ja posse otti sankarinsa vastaan avosylin.
Yhtye starttasi homman käyntiin tuoreella videosinkullaan The Wolves Die Youngilla, ja tämän ja seuraavan Losing My Insanity -biisin aikana askelmerkkejä haettiin puolin ja toisin. Kun Kakko spiikkasi Ecliptica-lohkaisu My Landin alkavaksi jengi heräsi ensi kertaa myrskyisään huutoon, ja yhtye sai koko loppukeikkaa dominoineen, öljytynliukkaasti tahkoavan koneensa lopullisesti käyntiin. Ilotulitusta ja nopeita tempoja tihkunut setti pudotteli vanhoja keikkahittejä Black Sheepiä, FullMoonia (tosin ilman introa), Victoria´s Secretiä, Kingdom for a Heartia sekä Wolf & Raveniä myöten.
Keskitempoisimmista ralleista kohokohdaksi nousivat Silence-levyn (2001) Sing in Silence, harvoin tähän mennessä kuultu Reckoning Nightin (2004) epiikkapala, yhtyeen kaikkein epätodennäköisin hitti White Pearl, Black Oceans… sekä sanoituksiltaan imelännaiivi hituri Tallulah, joka veti – aikuisen miehen näkökulmasta – kaikessa korniudessaan pintaan melkoisen tunteikkaat kylmät väreet. Tämä johtui koko bändin tulkinnan vahvuudesta sekä keikan kuulaasta ja selkeästi miksatusta kokonaissoundista, jollaista en suoraan sanoen ole tässä tilassa kovinkaan usein kuullut.
Keikan encoreosuudesta sen verran, että bändi on saanut hiottua edellisen Stones Grow Her Name -levyn (2012) vekkulin Cinderbloxin livenä selkeästi aiempaa yhtenäisemmäksi ja sitä kautta toimivaksi keikkapalaksi.
Sonata Arcticalla ei ole Lutakon-vedon perusteella mitään hätää suunnatessaan noin kuukauden kuluttua varsinaisen rundin aloitusvedolle Meksikon Monterreyhin. Yhteen soitto toimi, varsinkin musiikin melodioista vastanneiden kiipparisti Henrik Klingenbergin ja kitaristi Elias Viljasen kesken. Ukoista jälkimmäinen oli suorastaan huikeassa iskussa esiintyen näyttävästi ja sirotellen mukavia lisänyansseja vanhoihin Sonata-kappaleisiin.
Uudessa basistissaan Pasi Kauppisessa bändillä on kovan soittajan lisäksi myös huikea lavaesiintyjä – ainakin edeltäjäänsä Marko Paasikoskeen verrattuna. Vokalisti Kakon äänikin kantoi ja kesti, vaikka yhtyeen varhaisemmat revitykset vaativat mieheltä viime vuosien levytettyä materiaalia enemmän. Niin tosiaan, mainitaan nyt rumpali Tommy Portimokin, sillä aina ja näköjään ikuisesti suorittavan soittotatsin omaava pellavapää ei yleensä lavalla tekemisineen noin muutoin erotu. Tonttinsa hän kuitenkin hoitaa.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
Lutakon-setti: The Wolves Die Young / Losing My Insanity / My Land / Black Sheep / Sing in Silence / Flag in the Ground / Tallulah / FullMoon / White Pearl, Black Oceans… / Kingdom for a Heart / Wolf & Raven / In the Dark / Replica / Paid in Full / Victoria´s Secret / Last Drop Falls / I Have a Right /// Cinderblox / The Cage / Don´t Say a Word