Konseptilevy imaisi mukaansa – W.A.S.P. herätti suuria tunteita Helsingissä

W.A.S.P., Ember Falls – The Circus, Helsinki, 30.9.2017

02.10.2017

W.A.S.P. julkaisi vuonna 1992 teemalevyn The Crimson Idol. Se oli suunniteltu alun perin johtohahmo Blackie Lawlessin soololevyksi, mutta eri tahojen painostuksen johdosta Lawless julkaisi sen W.A.S.P.-nimen alla. Levyllä kerrotaan Jonathan Steel -nimisen hahmon traaginen tarina perheensä mustasta lampaasta rock-tähdeksi.

Levy ei ollut aikanaan oma suosikkini ja itse asiassa se karkotti minut vuosien ajaksi pois W.A.S.P.:in parista. Albumi tuntui myöhäisessä teini-iässä liian raskassoutuiselta ja turhan vakavalta. Myöhempinä vuosina kokonaisuus on kuitenkin avautunut uudella tavalla.

Syyskuussa alkaneella Re-Idolized: The 25th Anniversary of The Crimson Idol -kiertueella W.A.S.P. juhlistaa sekä alkuperäistä The Crimson Idol -levyä että lähitulevaisuudessa julkaistavaa Re-Idolized-pakettia. Se sisältää uudelleenäänitetyn version levystä ja jo originaalin julkaisun aikoihin kuvatun elokuvan Jonathan Steelin tarinasta. Kiertueen keikat on puolestaan jaettu kahteen osaan. Ensin yleisö saa todistaa elokuvaesityksen, jossa W.A.S.P. esittää levyn kappaleet ”taustamusiikkina”. Tämän jälkeen on luvassa minisetti, joka sisältää myös yhtyeen tunnetuimpia hittejä.

Ennakkoon tiedossa ollut konsepti hirvitti hiukan. Jaksaisiko yleisö seurata innokkaasti The Crimson Idolin noin tunnin mittaista synkkää tarinaa? Keikan alkuhetkillä huolta herätti myös se, että bändi itse oli varsin pimeästi valaistuna ja yleisön huomio haluttiin kiinnittää kolmelta suurelta näytöltä esitettyyn elokuvaan. Lawless ei myöskään esittänyt mitään välispiikkejä ja vaikutelma oli ensituntumalta etäisen oloinen.

Mutta niin vain tarina alkoi imaista mukaansa. Isänsä kurittaman ja rockin ikuisesta lumosta pelastuksen (ja tuhon) löytäneen Steelin vaiheet synnyttivät aitoja tunteita ja välillä oli jopa itkussa pitelemistä. Alkuperäislevyn erillinen kertojaääniraita oli pilkottu nyt kappaleiden väliin ja tämä auttoi varmasti monia juonen seuraamisessa. Chainsaw Charlie (Murders in the New Morgue), The Idol ja Hold On To My Heart olivat odotetusti tämän osion kohokohtia, mutta muutkin kappaleet toimivat tasaisen varmasti. Lisäksi katsojatkin olivat kiitettävän virkeänä mukana kokemuksessa, ja ainakin omassa katsomonosassani laulettiin mukana ja kohoteltiin nyrkkiä.

Erityismaininnan ansaitsee Lawlessin taustalla soittava kolmikko Doug Blair (kitara), Mike Duda (basso) ja Aquiles Priester (rummut), joka on äärimmäisen kovassa tikissä, Blairin jäntevää olemusta myöten. Nyky-W.A.S.P.:in kohdalla huhutaan toistuvasti taustanauhojen käytöstä, mutta itse en huomannut siitä viitteitä. Saatan olla väärässäkin.

Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että suurin riehakkuus saavutettiin keikan loppuosan setissä. L.O.V.E. Machine, Wild Child ja I Wanna Be Somebody ovat sellaista metallisen hard rockin eliittiä, että siihen on vaikea yltää muulla materiaalilla. Headless Children -levyltä (1989) löytyvä The Who -cover Real Me ja toissavuotisen Golgotha-levyn nimiraita jäivätkin tässä seurassa väliinputoajan rooliin, vaikka varsinkin Real Me hyvä kappale onkin ja myös alleviivasi oivallisesti Lawlessin vaikutteita. Onhan kappale kotoisin yhdeltä varhaisimmista rockoopperoista, vuoden 1973 Quadrophenia-levyltä.

Onnistuneen iltaman täydensi alkuun kuultu lämmittelyakti, tamperelainen Ember Falls, jolla oli aito tekemisen meininki. Pienenä työvoittona voidaan pitää sitä, että sen esiintymistä seurasi varsin täynnä oleva sali ihmisiä ja vieläpä hyväksyvästi liikehtien.

Teksti: Toni Keränen
Kuvat: Tuomas Mettänen

Lisää luettavaa